Kuulumisia pitkästä aikaa

Hetken hiljaiselon jälkeen on taas aika pitää teidät lukijat ajantasalla siitä, mitä puuhaan täällä maailmankolkassa. Mikään jouluhössöttäjä en ole ollut ikinä, mutta tykkään kyllä joulun ajasta valtavasti ja odotan sitä innolla. Viime viikonloppuna kävin vähän jouluostoksilla täällä kotikulmilla sekä myös naapurikaupungissa, vielä muutama lahja on hankkimatta mutta aivan hyvällä mallilla on kaikki. Ongelmana on vaan se, että mulla on täällä aika pieni matkalaukku (tulin autolla ja kaikki oli vaan pussitettu tai laitettu laatikoihin), joka tulee jo puoliksi täyteen pelkästään noista paketeista... Onneksi en lennä Ryanairilla, joten ihan jokainen käsimatkatavaran sentti taikka gramma ei ole niin tarkkaa. Kaupungin katuja on ihana kävellä ristiin rastiin, kun ihmisiä on paljon liikkeellä ja pieniä markkinakojuja ruokineen, juomineen ja erilaisien tavaroineen on jokaisella kulmalla.

 

3-vuotiaat tammat palasivat talliin pari viikkoa sitten, ja nekin komeilevat nyt ratsastettavien listalla.  Toinen näistä on umpikiltti ja helppo, toinen taas vähän venka varsinkin laukatessa. Kyydissä on kuitenkin pysytty vielä tähän asti, toivottavasti jatkossakin. Tänään talliin tuli vielä yksi hevonen lisää vierustallista, tamma on myyty Amerikkaan. Tämä kyllä lähtee jo tammikuun alussa uuteen kotimaahansa, eli ei ole tässä kauaa. Tällä hetkellä päivittäisiä ratsastettavia on siis 6, ja kohta yksi 3-vuotiaaksi kääntyvistä oreista tulee takaisin ratsuttajalta. Tallin pääluku on 11, loput siis kiertää konetta ja rullailee menemään matolla. Toki on harmi, että kaksi hevosista on telakalla jalkojensa vuoksi, mutta toisaalta näin talvikaudella on paljon parempi aika nuoleskella tulleita haavoja. Molemmat näistä kuitenkin ehti hyppäämään melkein täyden kauden ennen kuin palasivat takaisin meidän talliin ja aloittivat kävelykuurinsa.

 

Viime tiistaina 3.12 olin pomoni sekä muutaman amerikkalaisen asiakkaan kanssa Holger Hetzelin estehevoshuutokaupassa. Oli kyllä niin mieletön tilaisuus ja tunnelma, että en vieläkään voi oikein käsittää. Ihmiset kulkivat melkeinpä parhaimmissaan, punaista mattoa pitkin asteltiin maneesiin, joka oli koristeltu ja katettu niin hienoksi ettei sitä voinut edes maneesiksi tunnistaa, palvelu sekä ruoat ja juomat olivat viimeisen päälle, ja ilmaisia tokikin ;) Mun olo oli ensimmäiset tunnit ihan et hä, toivottavasti ilme ei ollut ihan yhtä paljon pihalla mitä mieli. Mitään halpoja hevosiahan nuo eivät tuolla myy, mutta hinnat nousivat kyllä tuolloin ihan tosi korkealle, niin kuin muutenkin hyppyhevosten hinnat ovat nyt korkealla, ja tulevat luultavasti olemaankin vielä jonkun aikaa. Holgerilla oli huudettavana mm. tämän vuoden 5-vuotiaiden maailmanmestari. Joku täti sai täältä synttärilahjaksi kaksi hevosta, ja molemmissa oli reilusti yli 100 000 euron hintalappu.

 

Rentoa jutustelua samalla kun hevosia ratsastetaan

Pöytien kattaus

Uutta omistajaa etsimässä

Hintoja...

Mun hyvä kaveri on tulossa käymään seuraavana maanantaina ja olen niin innoissani etten meinaa nahoissani enää pysyä! Hän viipyy perjantaihin asti, sitten onkin enää viikonloppu välissä kun meikäläinen lentää Suomeen, happy happy :) 21.12 on talliporukan perinteiset joulubileet, viime vuonna meno oli kova, hauskaa oli vähän liiaksikin ja päätettiinpä sitten testata uusi korkeushyppymuurikin, hevosiahan markilta kyllä löytyi. Tästä on olemassa videokin jossain, en vaan tiedä enää missä.

 

 

Missään myytävänä turvavyötä satulaan?

Heh heh, täällä kirjoitan naama täynnä rupia ja silmä mustana, tulinpahan taas jälleen kerran ryminällä alas hevosen selästä. Aiemmin mua ei saanut tippumaan sitten millään ja nykyään lentelen harvase viikko, taidan tarvita mun satulaan liimaa, turvavyön sekä airbackin. Tällä kertaa ponski kielsi mörkö-pystylle ja meikä irtautui nykyiseen tuttuun tapaan satulasta. Pysty oli kuitenkin ollut joskus aiemmin okserina, joten takana mua odotti tyhjät tolpat. Tulin naamalleni alas ja löin kasvoni tielle osuneeseen tyhjään kannattimeen, tuloksena vasemmalta puolelta silmäkulma, poskipää sekä leuka auki. Aluksi puolet naamasta oli aivan turtana enkä edes tiennyt mihin koskee. Pomo vaan totesi, että oho, sustahan tulee verta, johon vastasin vain, että aijaa, mistä? Tunnottomuuden jälkeen naamanpuolisko olikin sitten aika pipi mutta kaikki toimi, laskeskelin hampaat läpi ja kaikki oli tallessa, hyvä juttu. Ei siis muuta kuin takaisin satulaan ja muutamat hypyt vielä loppuun. Seuraavat pari päivää vasen silmä oli vähän turvoksissa, nyt se on kuitenkin enää vain musta. Tämä on onneksi elämäni ensimmäinen musta silmä, toivottavasti jää myös viimeiseksi. Mä oon ollut nyt ihan yleinen vitsi tallilla - mun uusi harrastus on kuulemma nyrkkeily, ja kieltämättä kyllä näytän ihan siltä kuin joku olisi lyönyt mua.. :D

Verdenin tuliainen saapui talliin reilu viikko sitten. On niin helkkarin hieno 2-vuotias, ettei voi uskoakaan, voisin lyödä pääni pantiksi että on jo ainakin kolmen. Toisaalta tuo on helppo ja käsitelty tapaus eikä mistään pellosta juuri repäisty, mutta taas toisaalta on aika macho ja ei niin helppo. Tätä saa viedä tallipihalla itsellä kaikki aistit valppaina, kun taas yksi meidän 2-vuotiasta oreista on niin latanen, että sitä vetelee pitkin markkia perässään pitkällä narulla kuin turisti-aasia konsanaan. Kolmatta 2v oripoikaa tullaan katsomaan parin viikon päästä, josko siitä olisi jalostukseen. Tätä varten se klipattiin ja ollaan nyt kikkailtu vähän enemmän kävelykoneen sekä juoksummaton kanssa. 3-vuotiaat tammat lähtivät kuukaudeksi ratsutettavaksi. Siellä setä kuulemma istuu selkään ensiksi hevosen ollessa käytävällä kiinni ja sitten kun homma toimii, niin lähtee puskiin ratsastamaan. Kuulostaa vähän hullulta, mutta kuulemma toiminut kaikkien varsojen kanssa. Muuten tallilla kokoonpano on säilynyt samana.

Eilen mun piti hypätä 2 luokkaa Rhedessä, mutta ilmoittamisessa oli mennyt jotain vikaan eikä mua oltukaan sitten listattu. Myös seuraavan viikonlopun kisat Oedingissa menee mönkään samasta syystä, näillä näkymin en siis hyppää tänä vuonna enää muuta kuin kotona. Pomo puhui, että pitää katsoa jos löydettäisiin jotain Hollannista taikka Belgiasta, mutta en elättele näistä turhan suuria toiveita, will see.

Näin täällä :) Hyvää sunnuntaita toivottaa tallin miehet! Nuotion voi siis kasata myös paskakärryyn rikkinäisistä esteistä.

Jo pitkään on ollut tiedossa, että tulen talvella käymään kotona, mutta viimein sain lennot varattua ja fiilis on nyt oikein happy happy! En malta enää odottaa, pultut tutisee jo pelkästä innostuksesta. Ihanaa nähdä perhettä sekä kaikkia kavereita, ja saada kaikkia suomi-herkkuja syötäväksi. Viime joulun vietin täällä, mutta suomi-kaverin kanssa leivottiin joulutorttuja sekä keitettiin riisipuuroa. Joulupiparit jäivät leipomatta vaikka suunnitelmissa oli. Mut nyt saan osallistua taas ihanaan suomalaiseen jouluun, toivottavasti siellä on oikein paljon lunta kun mun loma alkaa!

Hei sinä hevosalan opiskelija!

Mun pomo tarjoaa täältä sinulle erittäin mielellään harjoittelupaikkaa.

 

Meillä pääset:

 - ratsastamaan hienoja, myös kansainvälisen tason GP-hevosia

 - taidoista riippuen luultavasti myös hyppäämään samoja super-hevosia

 - kehittämään kielitaitoasi englanti/saksa

 - näkemään erilaisen hevoskulttuurin

 - näkemään saksalaisia ratsastuskilpailuita, nämä poikkeavat Suomen skaboista paljon

 - näkemään huippuratsastajia hevosen selässä, pelkästään katsomallakin oppii valtavasti

 - osallistumaan tavan talli-arkeen, mm. liinaamaan, talvisin klippaamaan, auttamaan nuorien/varsojen kanssa, avustamaan eläinlääkäriä jne.

 - huolehtimaan, että hevoset voivat hyvin sekä niiden varusteet ovat kunnossa

 - oppimaan paljon hyvien hevosten tuntomerkkejä, ruokintaa, varustusta, tallin "johtotehtäviä", ottamaan vastuuta ja järjestelemään päivät toimiviksi, sekä varmasti muutakin

 

Tässä on sinulle mahdollisuus, mikäli haluat varmasti mieleenpainuvan ja tehokkaan harjoittelujakson. Tulla voi aikalailla koska vaan. Innostuneet voivat ottaa yhteyttä aluksi sähköpostiin kaisa.ilmonen@gmail.com, niin jutellaan lisää!

Ensimmäisen, toisen ja kolmannen kerran

Syksy on vilkasta huutokauppa-aikaa. Toki täällä huudetaan myös talvella, keväällä ja kesällä, mutta syksyisin huutokauppoja on erityisen paljon. Esillä ja tarjolla ovat monet puoliverirodut, ja näistä vielä erikseen varsat, siitostammat, kilpahevoset, eliitti jne. Mun pomo on kierrellyt ja seurannut huutokauppoja melko ahkeraan, viime viikonloppuna Verdenistä omistukseen siirtyi yksi 3-vuotias orivarsa ja muutamaa viikkoa aiemmin toinenkin 3v ori myöskin auctionista, paikkakuntaa en vaan enää muista. Itsekin olen selaillut reippaasti katalogeja läpi ja tuijottanut naama ruudussa esittelyvideoita moneen otteeseen.

Näitä on selattu läpi monia kymmeniä kappaleita

Reilun viikon takaisen ilmalennon jäljiltä mun ihon kuviointi muistuttaa vahvasti jalkapalloa, toivottavasti en enää mustu tästä lisää. Toissapäivänä hyppäsin taas Pessoan ja tällä kertaa pysyin satulassa, vaikka alkuun pomoni laittoi sellaisenkin esteen eteen, että mietin vahvasti haluaako se oikeasti tiputtaa mut. Tämän hyppykerran jälkeen olin kyllä ihan hurjan tyytyväinen omaan ratsastukseeni, sain jopa jotain aikaan enkä vain möllöttänyt kyydissä, ja hevosen hyppy oli super. Siinä vaiheessa, kun tolpista rupeaa loppumaan reiät kesken, en pysy itse enää tasapainossa ihan sataprosenttisesti, riittävästi kuitenkin etten häiritse hevosta taikka telo itseäni, mutta radalla olisin kyllä vainaa. Ei siis muuta kuin treeniä, lisää treeniä!  Polvi on alkanut toimia taas aikalailla normaalisti ja satulassa keikkuminen sujuu jälleen kivuttomasti. Hevosia klippaillaan täällä kovaa vauhtia ja loimien määrää vain lisääntyy. Yleinen malli täällä on kokonaku, mitä nyt monet jättävät pienen läntin satulan alta ajelematta. Mun 3-vuotiaat vauvat edistyvät kumpainenkin omaa tahtiaan, toinen on niin helppo ja kiva kun vaan olla ja voi, mutta toinen taas pistää kapuloita rattaisiin sen minkä ehtii. Lokakuun loppuun lopetin vihdoin tämän sairaslomasijaisuuden toiseen talliin, nyt mulla on onneksi astetta helpompaa kun tarvii tehdä vain nämä omat hevoset. Toissaviikonloppuna olin taas kisoissa ihan kohtuu hyvällä menestyksellä ja näillä näkymin viimeiset radat tälle kaudelle olisi parin viikon päästä.

Tälläinen pikainen kuulumispostaus tällä kertaa. Työn alla on jonkinlaista varustetekstiä sekä juttua mun vanhasta työpaikasta, julkaisen niitä kunhan ehdin saada valmiiksi.

Usko unelmiin, ne käyvät toteen

Haluan nyt kirjoittaa siitä, kuinka ihmeessä mä päädyin tänne, siitä millaisen risuisen polun olen itse kulkenut ja siitä, miltä tulevaisuus halutessani näyttää. Ikinä, ikinä en voinut kuvitella näin tapahtuvan, mutta tapahtuipas kuitenkin, ja omalla tarinallani haluan kertoa, ettei mikään ole mahtotonta - oikeasti. Usko unelmiin, tee lujasti töitä niiden eteen, niele ylpeys ja ota kiitollisena vastaan se mitä sinulla on, tee töitä vielä vähän lisää ja pim, voit päästä ihan mihinkä vain.

Kaikki lähti siitä, kun 4-vuotiaana pääsin vanhemman siskoni jalanjäljissä ratsastustunneille joka toinen viikko. Näin kaksi kertaa kuukaudessa ratsasteltiin vuodesta toiseen paikallisessa ratsastuskoulussa, ensiksi pääsin taluttajasta eroon ja lopulta tehtiin vähän haastavampiakin koulu-juttuja, sekä hypättiin esteitä. Muistan vieläkin sen jännityksen määrän, kun osallistuin tuntiponeilla tallin harjoituskilpailuihin. Kerran kesässä pääsin ratsastusleirille, joka olikin pienempänä aikalailla vuoden kohokohta, kokonainen viikko heppailua!

Vuonna 2004 ajoin poniravikortin, ja tästä lähtien olen pyörinyt myös ravipuolella. Rallasimme kaverini kanssa ratsain shetlanninponeilla pitkin peltoja ja keräsimme kilometrejä myös kärryillä istuen. Muutamia ponistarttejakin tuli ajettua kilpaa. Raviurheilusta pidän myös kovasti edelleenkin, mutta tällä hetkellä väkisinkin siitä on hieman taukoa kun lajivalinta vei tällä kertaa ratsupuolelle. Joskus vielä kuitenkin haluan takaisin tämänkin harrastuksen pariin aktiivisesti, sitten joskus kun koulut on käytynä ja aikaa on.

 

Arkistojen kätköistä, kuva Sanna Mikkola

 

2007 mukaan kuvioihin tuli oma hevonen. Hevosen hankinnan jälkeen en enää päässyt ratsastusleirille, mutta tunneilla kävimme silti vielä pari vuotta, tarkasti en enää muista koska lopetimme ratsastuskoululla käynnin. Siskoni hevonenhan se alunperin oli, itse olin 11-vuotias enkä yltänyt edes harjaamaan kunnolla selän päältä. Kyseessä oli 6-vuotias lämminveriruuna, jonka raviura oli päättynyt hankosidevammaan ja kävelimmekin hevosta pitkän aikaa. Tällä ravurinrontolla ratsasteltiin maastossa ja vähän peltoa ympäri vuosien päivät, kunnes muutimme kentälliselle tallille ja pikkuhiljaa aloitimme lenkit myös siinä. Olisikohan se ollut 2009 kun oikeasti aloimme ratsastaa hevosta myös kentällä, vaikkakin edelleenkin maastoilu kuului liikutukseen vahvasti. Kesällä 2009 pääsin siskoni sponsoroimana myös leirille oman kanssa, kyseessä oli koulutusleiri nuorille, alaa vaihtaville tai muuten vaan vaiheessa oleville hevosille. Täältä haimme lisää vinkkejä hevosen ratsastukseen ja tästä lähtien pyörimme aina vain enemmän kentällä (ehkä siis jopa 3 tai ihan korkeintaan 4 päivää viikosta). Vuosien mittaan tästä hevosesta tuli koko ajan enemmän ja enemmän omani, toisilla ei ollut aikaa tai niin kovaa kiinnostusta kopukkaan ja itsehän kilttinä heppatyttönä hoidin hommani tunnollisesti pesäpallo-treenien ohessa. Tallillemme tuli yksi pieni, kusipäinen ponitamma, jota omistaja ei voinut ratsastaa ja itsehän otin sitten tämänkin kuin omakseni, vaikkakaan mitään kuluja ponista ei minulle tullut, kunhan ratsastin ja yritin viedä eteenpäin. Treenasin pesäpalloa 4 kertaa viikossa + pelit päälle ja hoidin kaksi hevosta yksin, koulustakin oli selvittävä ja koira lenkitettävä. Muistan vieläkin sen, kun olin juuri lähdössä toisella ratsastettavalla lenkille ja kello oli jotain yli kymmenen illalla, ikäähän mulla oli tuolloin 15- tai 16-vuotta. Jossain välissä multa katosi pesisjoukkue alta ja harrastus loppui siihen, tämä antoi onneksi vähän lisää aikaa. Silti mitään mullistavaa ei tapahtunut mun ratsastuksessa. Ratsastin yksin vanhaa ravihevosta ja kiukuttelevaa, himpun verran liian pientä ponia (olen siis mallia spagetti - painon puolesta pystyn mennä ties millä, mutta pituutta on vähän liikaa pikkuponeille), kukaan ei katsonut ja korjannut virheitä, vaan oli opittava itse. Ratsastin pilkkopimeässä pitkin metsiä otsalamppu päässä, ratsastin ulkona kun tuli kaatamalla vettä, tuuli myrkysi taikka oli metri lunta ja -30 astetta pakkasta - meillä ei ollut mahdollisuutta laittaa hevosta maneesipaikalle ja liikutettavahan hevoset oli sääolosuhteista huolimatta. Tämä tie oli erittäin hidas ja todella kivikkoinen, mutta satulassa istuttuja kilometrejä sain alle ja perusratsastustaito kehittyi.

 

Maastossa, maastossa, lähestulkoon aina maastossa. Mutta tyytyväisenä hevosen selässä ja vielä jopa valoisaan aikaan!
Kuva Sanna Mikkola

Yleensä pimeys oli siis tätä luokkaa..
Kuva Sanna Mikkola

On hanget korkeat nietokset, ja meikä ratsastaa ulkona. Mutta huomatkaa - meidän kenttä on jopa aurattu!! (yleensä se ei siis sitä ollut...)

 

Kovasti olen kiitollinen tälle pikkuponin omistajalle (ja äitille, joka mahdollisti yhden hevosen omistamisen, kiitos! <3), ponin tulopäivästä lähtien olemme puhaltaneet yhteen hiileen ja olen saanut ratsastaa hänen poneja sekä hevosiaan, jotka vaihtelivat kuitenkin paljon. Kyseessä on kuitenkin aina ollut joko pikkuruisia (setikka, welsh-mountain) tai vähän isompiakin poneja taikka nuoria hevosia, ikinä en saanut alleni kivaa, valmista hevosta. Kenelläkään ei ollut turhanpanttina sellaista hevosta. Katselin kun kaverit ja muut ratsastivat hienoja, kalliita hevosiaan ja nielin pettymyksen karvaan maun ollen tyytyväinen siihen mitä minulla oli - minulla oli kuitenkin mahdollisuus hevostella. Vuonna 2010 sisko lähti Austraaliaan töihin ja viimeistään tällöin meidän hevosesta tuli mun hevonen. Tein töitä hevosen eteen tuhansia tunteja, satunnaisesti valmentautuen mutta lähinnä yksin, mutta lopputulokseen voin kyllä sanoa täydellä ylpeydellä olevani tyytyväinen. Ravurinraadosta tuli hieno, lihaksikkaan pyöreä ja koulukiemurat taitava harrasteratsu, käytiinhän me jopa koulukisoissakin! Hoidin siis lukion ja oman hevoseni, koirani, sekä monesti vielä jonkun toisen hevosen kaveriltani. Päiväni olivat pitkiä eikä aikaa jäänyt liiaksi kavereille tai muille aktiviteeteille, mä kävin tallilla ja that's it. Kun pääsin koulusta kävin lenkillä, sitten lähdin tallille ja kotiuduin taas joskus iltamyöhään. Parhaimmillaan kävin vielä uudestaan lenkillä, ja jossain vaiheessa piti myös tehdä koulu ja syödä ja nukkuakin.

 

 Mun hani, hienoin mies 2011

 

 

 Loppuvuonna 2011-alkuvuonna 2012 aloin kuitenkin tuntea, että nyt riittää, mä haluan kehittyä eikä tämän hevosen kanssa se ole enää mahdollista, hevonen on niin hieno ja osaava kuin se ikinä voi olla. Pyörittelin vaihtoehtoja päässäni ja lopulta kotiutuneen siskoni kanssa päätimme myydä rakkaan eläimen toiseen kotiin kesällä 2012. Ensiksi ajattelin ottaa ylläpitoon jonkun kivan hevosen, jolla pääsisin edes vähän taas eteenpäin - nythän olin jo itse täysi-ikäinen ja töissä käyvä (kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 2012), joten pystyin itse rahoittamaan harrastustani. Tie vei kuitenkin ulkomaille ja vajaan vuoden verran hoidin hevosia juoksuvauhtia Saksassa. Tänä aikana kuitenkin opinkin jotain taas lisää vaikken ratsastuksellisesti mennytkään eteenpäin - en siis ratsastanut hevosia kuin ihan silloin tällöin - ja opin tuntemaan ihmisiä. Suomi-loman aikana kesällä 2013 rupesin soittelemaan vanhoille tutuille uuden työpaikan toivossa, ja täällä sitä nyt ollaan ratsastajana Saksassa. Löysin itselleni paikan, jossa mut otettiin vastaan sellaisena kuin olen ja halutaan kehittää mua ratsastajana eteenpäin. Aiemminhan en ollut kilpaillut juuri mitään saatika hypännyt esteen kokoisia esteitä, metri oli mulle jo paljon. Nyt mä saan käyttööni hienot hevoset joilla kilpailla, mun pomo valmentaa mua esteillä ja käyn myös kouluvalmennuksissa, mulla on elämäni tilaisuus oikeasti ratsastaa ja päästä eteenpäin - ja mikä parasta, mä saan tästä vielä palkkaakin :) Jos mä jaksan ja haluan tehdä tätä ja töitä sen eteen, mulla on mahdollista hypätä kansainvälisiä ratoja ajan kuluttua. Mutta edelleen elän täällä päivä kerrallaan ja teen paljon töitä sen eteen, että kehittyisin. Yksi mahdottomalta tuntuva ajatus on jo saavutettu ja nyt ei muuta kuin suunta kohti seuraavaa.

 

Takana 7,5 yhteistä vuotta, toisen läpikotaista tuntemista, sataprosenttista luottoa ja liian kovaa kiintymystä.
Aika lentää, aloittaa jotain uutta ja päästää irti. Viimeiset kuvat, seuraavana päivänä Otto lähti uuteen kotiin.

Goodbye, my love <3

Kaikilla ei ole mahdollista omistaa omaa hevosta, niin kuin mulla oli, vaikkakaan mikään super-kopo omani ei ollutkaan. Kaikilla on kuitenkin mahdollisuus ratsastaa. Hanki hoitohevonen, siivoa tallia ja tee aitoja sen eteen, että saat ratsastaa. Älä odota, että kaikki tulee valmiina eteen, taistele äläkä anna periksi, jos oikeasti haluat tehdä tätä. Täysi-ikäisenä vuokraa hevonen tai ota se vaikka ylläpitoa vastaan, pystyt itse maksamaan harrastuksesi mikäli käyt töissä. Lähde ulkomaille, muualla päin maailmaa on niin paljon helpompi ratsastaa mitä Suomessa. Täällä on jatkuvasti niin paljo töitä tarjolla, että multa kysellään harvase viikko tiedänkö ketään, joka haluaisi tulla töihin. Jokainen hyvän perusratsastustaidon omaava voi saada töitä ratsastajana, etsi itsellesi sopiva työpaikka ja kunnollinen diili. Kotiliikuttajaksi pääsee helpostikin, siitä ei ole enää pitkä matka kisoihin oikeassa tallissa. Minulla on ystävänä useampi ulkomaalainen tyttö, joka on tullut tänne Saksaan ja myös kilpaillut. Itsekään en ollut tehnyt mitään erikoista Suomessa ennen tätä työpaikkaa, mäkin pystyin tähän niin kuka muu tahansa voi myös pystyä! Luota itseesi ja vielä kerran, tee töitä haaveidesi eteen niin vain taivas on rajana.

Ilmalentoa ja vapaiden viettoa

Maapallon tällä saralla päivät pyörii pyörimistään. Nyt tämän viikon olen tehnyt ihan super paljon töitä, joka päivä aikalailla 12-13 tuntia, huh huh.. Eilen ja tänään olen ollut kuitenkin ihan täysin vapaalla, I like! Meille tuli yksi vanha hevonen takaisin (Pessoa) ja tästäkin tuli nyt mun ratsastettava, ennen toinen tyttö ratsasti sen ja mun tarvi huolehtia vain koneeseen. Toisaalta taas racepony lähti, eli siltä kantilta naamamäärä pysyi samana. 3-vuotiaat tammavarsat on laitettu satulaan ja viikon-parin päästä jonkun häiskän pitäisi tulla niitä ratsastamaan. Toinen otti satulan vallan leppoisasti vastaan, mutta toinen suorittikin sellaiset rodeot, että en ole ikinä nähnyt yhtä hurjaa. Ei muuta kun itselle tossua toisen eteen ja pikaisesti alta pois. Täällä toimenpide suoritettiin kävelykoneen keskellä olevassa pyöröaitauksessa tyylillä satula selkään, vyö kiinni ja vauhtia varsaan.

 

Mun baby, racepony

 

Toissapäivänä hyppäsin Pessoalla vähän ja meni muuten ihan tosi kivasti, mutta loppuvaiheilla onnistuin jälleen jättämään satulan. Aluksi hyppäsin vain yksittäistä pystyä molemmista suunnista ja tästä siirryin sitten yhden askeleen sarjalle melko helpolla keep going-välillä. Kerran toin sitten hevosen liian lähelle ensimmäiselle osalle, enkä ollut tarpeeksi nopea korjatakseni tilannetta täysin - ja tästä seurasikin oma rantautumiseni. Aluksi puskin hevosta eteenpäin sisäänhypyn jälkeen, sitten se olikin jo menossa ohi ja itsekin olin tässä vaiheessa jo out of balance hevosen vasemmalla kyljellä, ja lopulta se päättikin hypätä B-osan okserin, itse edelleen ties kuinka päin satulassa, enkä todellakaan tippaakkaan hypyssä mukana. Ilmassa näin tolppien päät pelottavan lähellä ja fiilis oli sitä mukaa, että toivottavasti A) hevonen ei vaan rämähdä tolppien päälle ja hajota itseänsä tai B) en itse tipahda kyydistä tolppien päälle, sitten tulee iso pipi. Laskeuduttiin esteeltä kuitenkin vielä molemmat hengissä ja puomeihin taikka tolppiin koskematta. Itse vaihdoin tässä vaiheessa kaulan kautta Pessoan oikealle kyljelle kun kurvikin oli sopivasti vasemmalle ja tajusin, että nyt mennään. Näin edessäni seinän ja ajattelin vain, että oi ei, ei seinään, ei seinään! Noh, minnekäs muualle kuin seinään.. Jätin hevosen siis kohtuu kovalla ryminällä ja totesin estemaneesin seinät ihan riittävän kovaksi rakennelmaksi, kun aikani sitä tarkastelin hevosen ja seinän välissä. Laskeuduttuani ja hevosen jalkojen hävitessä naaman edestä totesin, että hengissä ollaan. Kipeääkään ei onneksi ottanut, hyvä tuuri oli matkassa. Käteen sain muutaman mustelman ja nirhaman, sekä polven alla ja reidessä on myös isot mustelmat, mutta muuten olen ihan täysin ehjä. Enemmänkin olisi voinut käydä, onneksi tällä kertaa ei sattunut sen kummemmin. Hiekkaan mulla vaan oli ihan joka paikassa, paidan alla, housuissa ja jopa chapseissa, hetken kun yritin pitää hevosesta kiinni. Loput hypyt menivätkin taas jälleen ihan hyvin ja en voinut kuin nauraa tippumiselle. Eilinen meni vielä ihan sujuvasti, mitä nyt kättä ja polvea vähän kiristi silloin tällöin, mutta tänään polvi on ollut vähän oikukkaampi eikä ole tykännyt sen enempää kävelystä kuin koukussa olostakaan. Huomenna pitäisi kiivetä taas hevosen kyytiin, saa nähdä kuinka jalka pelittää. Mun pitäisi vielä alkaa ratsastamaan taas normaalisti (eli myös laukkaamaan) hevosta, jolla on muutenkin sen verran kevyt takaosa, että porukka lentelee sieltä myös käynnissä - ja hevonen on mennyt nyt 2-3 viikkoa vain käyntiä ja ravia 20min suoralla uralla... Saa nähdä millainen ramborata mua huomenna odottaakaan.

 

Suklaatehtaan satoa

 

Mun vapaapäivät olen viettänyt periaatteella poissa kotoa ja tallilta, rentoutuen ja nauttien. Molempina aamupäivinä kävin tallilla 10min droppaamassa ja ruokkimassa pari hevosta. Eilen ajoin ensiksi leipomoon hakemaan aamupalaa ja sen jälkeen paikalliselle suklaatehtaalle, oi nam tuota paikkaa! <3 Sieltä suuntasin Oberhauseniin Euroopan suurimpaan ostos- ja vapaa-ajankeskukseen Centroon. Aluksi ajattelin kysyä kaveria mukaan, mutta sitten totesin että kun yksin menen saan käydä, poiketa ja pysähtyä juuri siellä missä haluan ja tehdä mitä lystään, ajoin siis yksin. Ostarissa kului oma aika kauppoja kierrellen ja syömässäkin kävin hieman ennen lähtöä. Rahaa meni, mutta enpä paljoa ole vielä tämän reilun 2kk aikana kerennyt ostelemaankaan mitään, ja kaikki mitä tuolta kotiutin olikin aikalailla tuikitarpeellista tai kauan haaveiltua. Centrosta ajoin Recklinghauseniin 2500 neliön kokoiseen hevostarvikehelvettiin - Loesdaulle. Täältä ostin itselleni muutaman tavaran ja kaverille Suomeen postitettavaksi muutaman, kuuma linja Pohjanmaalle kävi erittäin vilkkaasti whatsapin kautta ja kanssa-asioijat kummastelivat, kun kuvasin joka toisen tavaran. Se on kivaa, kun täällä on hepparojut edullisempia mitä Suomessa, valikoimaa enemmän, paremmat alet ja esim. pienillekin poneille saa ihan kaikkea päästä varpaisiin ja kaikissa sateenkaaren väreissä, Suomessa kun ei näille meinaa minkäänlaista valikoimaa olla. Illalla käytiin vielä hyvän kaverin kanssa ulkona syömässä, oli ihanaa pitkästä aikaa istua alas ja jutella kaikkea mitä mieleen tuli monen tunnin ajan. Tänään viihdyin aluksi Borkenissa. Kävin aamupalalla ja kiersin pari kauppaakin sekä uskaltauduin jopa parturiin - sen verran monta epäonnistunutta kokemusta taikka tarinaa tiedän, että hetken verran piti kerätä rohkeutta ennen liikkeeseen astumista. Nyt olen kyllä tulokseen täysin tyytyväinen, onneksi näin. Iltapäivästä ajoin sitten vielä vartin päähän jo hieman isompaan kaupunkiin, Bocholtiin, jossa vietin aikaa käveleskellen kaupungilla ja ostoskeskuksessa, sekä istuen kahvilassa syöden päivän ruuan lukien kirjaa ja vaan katsellen ohikulkevia ihmisiä. Illasta tulin takaisin kotiin ja siivosin jopa hieman, hyvä mä!

 

Loesdaun valikoima on VALTAVA - ja sieltä löytää paljon myös kaikkea hauskaa :)

Saalis

 

Täällä on ollut ihan huippukelit taas jälleen kerran. Hiihtelen tallimarkilla menemään t-paidassa aivan helposti, aurinko paistaa ja ilma on tosi lämmin myös öisin. Mun hevosetkin ovat seisseet taas nakuina tallissa ympäri vuorokauden. Jopa tallin grilli kaivettiin torstaina talvivarastosta ja illalla grillattiin porukalla tallilla.

Täällä taas

Blogi ei ole vielä (ainakaan, ehkä, toivottavasti) kuivunut kokoon, intoa kirjoittamiseen ei vaan ole ollut pätkän vertaa enkä kyllä kieltämättä ole avannut konettakaan kohta varmaan kahteen viikkoon, mitä nyt vähän facebookia ja paria blogia seuraillut puhelimen kautta. Muutaman viime viikon aikana olen tuntenut pelottavan monta kertaa, että olisi vain parasta luovuttaa, pakata kamat kasaan ja lähteä kotiin. Samalla hetkellä sitten kuitenkin mietin, että mulla on ihana työ, huippuhyvä työdiili ja ainutkertainen mahdollisuus tehdä tätä hommaa näin niin kuin nyt teen. Jos lopettaisin tähän, en ikinä enää tulisi saamaan samanlaista mahdollisuutta ratsastaa, kehittyä ja kilpailla. Ja tätä mä kuitenkin halua tehdä ja tykkään kovasti siitä mitä teen. Viime päivät ovat jo menneet vähän valoisammissa merkeissä, ehkä se tästä lähtee taas helpottamaan. Jokaisella on joskus huonoja hetkiä, ehkä se nyt on vaan mulla. Pakollahan ei voi tehdä mitään määräänsä enempää tai hajoaa pää, toivon kuitenkin totisesti että saan motivaation takaisin ennen kuin on oikeasti aika kääntää auton nokka kohti Suomea. Joku päivä mun pitää vielä jatkaa opiskelua ja tehdä jotain fiksuakin elämälläni, mutta vielä ei ole se aika - nyt mun aika on olla täällä ja ratsastaa, nauttia superhienosta hetkestä mun taipaleellani :)

 

Kumihanska oli mun kanssa samaa mieltä - tiputin sen siis ihan sattumanvaraisesti lattialle ja näin kävi

Suklaa auttaa kaikkeen! Varmaankin maailman parasta laatuaan, ja samalla kalleinta. Yleensä en malta tätä ostaa, mutta nyt sain halvnnuksesta :)

 

Mun pomolla on mennyt nyt puurot ja vellit ihan täysin sekaisin. Meillä on paljon amerikkalaisia asiakkaita ja heille pitää yleensä olla helppoja, kivoja, easy going-hevosia M-luokkiin ja siitä eteenpäin. Ja mitä mulla seisoo tallissa - varsoja!  Mulle tuli kaksi 2-vuotiasta oria ja kaksi 3-vuotiasta tammaa, sitten on tämä 4-vuotias racepony joka menee melkeinpä kolmivuotiaasta. Ratsastan myös toisella tallilla 4-vuotiasta Cleo-tammaa. Tällä hetkellä kaikki 2v ja 3v babyt vaan kierää kävelykonetta ja rullailee ylämäkeen juoksumatolla + tietty jotain käsittelyjuttuja ja kauneudenhoitoa tulee harrastettua niiden kanssa. Tammoja ruvetaan laittamaan pian satulaan, mutta mun ei kuulemma onneksi tarvi olla se joka kiipeää ensimmäisenä kyytiin, mulla ei oo kunnolla aikaa tehdä sitä.  Lisäksi vanha tuttu Cool Cat (7v holsti-tamma) tuli takaisin kotiin, mutta sillä on tällä hetkellä jalassa jotain häikkää ja maanantaina saan lisätietoa hevosen jatkosta, eli kuinka kauan lomailee ja koska saa ruveta taas ratsastamaan. Ensi viikolla päiden määrän pitäisi lisääntyä vielä yhdellä uudella 5-vuotiaalla tammalla. Sitten rupeaakin olemaan pikkuhiljaa lukumäärä täysi, varsinkin nyt kun teen vielä aamupäivää toiselle työnantajalle, tai muuten loppuu vuorokaudesta tunnit. Pitäisi kuvata näiden naamat joku päivä ja pistää tännekin esille. Noh, ehkä näistä nuorista tulee sitten isona hyviä, ainakin paperit puhuvat puolestaan eikä mun pomolla kyllä huonoja hevosia olekaan, paitsi toi täykkäri. Blogin nimeä viitaten, uskon ja toivon että työskentelen tulevaisuuden GP-hevosten kanssa.

 

Voerden kisat 29.9, viimeiset ulkona tälle vuotta

Yhdet kisat kävin hyppäämässä 4.10. 8 virhepistettä ei nyt ole mikään kehuttava tulos A**-luokasta, mutta fiilis oli hyvä ja ite ratsastin paljon, paljon paremmin mitä viime kisoissa (jossa kielsin pihalle luokassa A*, heh heh..). Ite olin ihan tyytyväinen ja pomo oli tyytyväinen, joten alles gut. Mulla oli kyllä radalla hivenen päätön kana-olo, hevonen juoksi ja mä yritin sinnikkäästi kääntää sen tolppien väliin, tietoakaan mistään muusta. Parissa pienemmässä kaarteessa sain ratsastettua hevosta vähän takaisinkin ja paremmin kasaaan jolloin hypytkin olivat paljon parempia, muuten se viipotti. Nyt on vapaa ja ensi viikonloppuna pitäisi hypätä taas. Täälläkin ollaan vihdoin siirrytty hallikauteen, hyvästi nurmihokit! Saksan hallikisat on ihan okei, aina on verryttelymaneesi ja ratamaneesi erikseen, ei siis mitään hetken verryttelyaikoja ja ulkosalla kenailua.

 

Mun vanhemmat kävivät visiitillä täällä ja käytiin mm. Kölnissä kiipeämässä 533 porrasta tuomiokirkon torniin, ja alas tottakai sama määrä. Vähän piti puhaltaa kiivetessä, mutta reippaasti tallattiin kerralla ylös asti ilman turhia hengähdystaukoja. Näyttävä kirkko ulkoa katsottuna, mutta sisältä aika tylsä. Ja hei, mä sain suomalaista ruisleipää ja Fazerin lontoon rae-suklaata! <3

 

Säät on pikkuhiljaa kylmenemään päin, nyt pari päivää on tullut vettä ja ollut muutenkin aika kalikali, mutta tätä ennen oli kyllä ihan huippukelit monta viikkoa, helposti tallasi farkuissa ja topissa menemään ja näinkin oli liian kuuma.

 

Vielä kelpaa, 1.10.2013

Kölnin tuomiokirkko

Köln

 

Huikee viikonloppu!

Mun koko viikonloppu oli niin kiva, ettei voi kun odotella seuraavaa yhtä hauskaa. Perjantaina illalla istuttiin tallilla tyttöjen kanssa syöden pitsaa ja pitäen hauskaa porukalla. Se on ihanaa kun voi olla tosi kivaa kuitenkaan varsinaisesti tekemättä mitään, jutellen vaan niitä näitä - tarvii vain hyvät kaverit ympärilleen jaa nauru on taattu.

 

Lauantaina tein tallia kaikessa rauhassa ja kävin kisoissakin seuraneitinä. Iltapäivällä/alkuillasta katsottiin tallilla telkkarista Schalken jalispeliä talliporukalla ja hävisivät rumasti, Schaaaalke null vier, niin kuin tapana on lauleskella. Itsehän en sitten tykkää jalkapallosta piirun vertaa enkä ymmärräkään siitä mitään, mutta täällä sitä on ihan kivakin katsoa porukalla. Nää ihmiset on niin totaalisen hulluja yhdestä pelistä, että tunnelmaan pääsee väkisinkin. Kerran käytiin katsomassa kaverin kanssa peliä ihan paikanpäällä stadionilla 60 000 muun fanin joukossa, tää oli niin hienoa! Pelin jälkeen kävin kotona laittamassa itseni valmiiksi illan rientoihin, ja sen jälkeen suunnattiin kahden kaverini kanssa baariin. Banaani mukana pääsi ilmaiseksi sisään ja baarissa (tai discossa, niin kuin täällä on tapana sanoa) oli kaksi minion-hahmoa (isoja, ihminen sisällä) elokuvasta Itse Ilkimys. Musiikkina soi aina välillä minionien Banana Song ja porukka pärräsi puhallettavilla vapputorvillaan asiaan kuuluvasti. Saksalaiset..

 

Vielä turvallisesti jalat maassa

Sunnuntaina tein vaan aamupäivän työt ja mun varsinaiselta pomolta mulla olikin vapaa. Lähdin taas kaverin kanssa pitämään kivaa. Ensiksi käytiin syömässä jotain aamupalan jatkeeksi ja sitten mentiin Kletterwaldiin kiipeilemään. Siitä lähtien, kun ensimmäisen kerran huomasin apinarata-rakennelmat, oon halunnut mennä sinne. Kletterwald on siis iso, puihin rakennettu rataverkosto, jonne pääsee kiipeilemään. Ratoja on eri vaikeusasteisia ja eri korkeuksissa, ylimmät 14 metrin korkeudessa. Tehtävät eivät olleet mitenkään kamalan vaikeita, mutta osa tietysti vähän jännätti ja välillä joutui vähän käyttämään aivojakin. Kokonaiset kaksi tuntia vietettiin metsässä ja meillä oli niin kivaa! Kletterwaldin jälkeen käytiin uudestaan syömässä vaikkei mun ollut enää edes nälkä, tällä kertaa dönerit. Döner on tuttu saksalainen pikaruoka, pitaleivän välissä tavallisesti kebab-lihaa, erilaisia vihanneksia sekä kastiketta. Nam :) Dönerin jälkeen käytiin tottakai vielä jätskillä, sitähän voi syödä aina! Baari-yön ja aktiviteetteja täynnä olevan päivän jälkeen uni maittoi kummasti ja nukahdinkin jo ennen yhdeksää kirjan ääreen.

Viel Spaß!

Keskittyneenä

Tyylillä



Allekirjoittaneen tyylinäyte

Piiitkä flying fox

 

Kuulumisia

Pahoitteluni pitkästä postaustauosta, mutta täälä kaikki on sujunut varsin tavalliseen tapaan enkä oikein ole saanut mitään erikoisempaa postausta aikaiseksi. Suunnitelmissani on kuitenkin kirjoittaa mm. Saksan hevoskulttuurista, hevosten varustamisesta / suosituista ja laadukkaista varusteista, tallimiljööstä, mun omasta hevoshistoriasta, siitä kuinka päädyin tänne jne. - kirjoittaa jotain muutakin päiväkirjamallista poikkeavaa.

Ylimääräistä enegriaa pursuava Lee Pocco on ollut tänään ja eilen ihan tavattoman ihana! Maanataina kipusin sen kyytiin ja menin koulumaneesiin, jossa oli ennestään 2 hevosta. Normaalisti fresh mutta täysin fiksu LP päätti sitten tiputtaa viimeisenkin ruuvin päästänsä ja muuttui ihan villivarsaksi. Toisia hevosia ei ollut mahdollista ohittaa vaan ruuna päätti vetää liinat kiinni, kääntyä takasten kautta ympäri ja poistua paikalta. Myös ihmiset ja kaikki muukin irtaimisto oli pelottavaa, ratsastamisesta ei tullut yhtään mitään kun norsu vaan sinkoili paikasta toiseen puoliksi paniikissa. Päätin sitten laittaa kaviokkaan liinan päähän ja liinasin sitä reippaasti n. 15min. Ensimmäiset 10 minuuttiahan se juoksi ja perse lensi, sen jälkeen rauhoittui vähän. Ei muuta kuin liinaringistä takaisin maneesiin ja selkään. Nyt Lee Pocco meni jo aivan nätisti, oli tuttuun tapaan vähän meneväistä mallia muttei kuitenkaan enää sätky. Eilen kiipesin innosta pomppien (lue: mielenkiinnolla tulevaa tappelua odottaen) uudestaan ruunan kyytiin, suoraa tallista kuten tavallisestikin. Hevonen oli kuitenkin ihan täysin relax, pystyin ratsastamaan melko pitkällä kaulalla täysin no problem (yleensä LP vaan vetää itsensä täysin kasaan kun sitä on pakko pitää ettei juoksisi) ja jopa laukkaamaan pitkät sivut suoralla hevosella. Tiedän, kuulostaa hullulta, mutta ennen laukkasin hevosta vain ympyröillä ja pitkällä sivulla melko vahvassa sulkutaivutuksessa nenä tiukasti seinällä, ja jarrutellen melko paljon jatkuvasti. Mun pomo oli myös tallilla ja katsottuaan mun koulutreeniä totesi, että sehän näyttää ihan tosi rennolta, hypätään vähän! Joo hevonen oli tosi kiva, mutta ajattelin ettei hyppäämisestä tule siltikään muuta kuin ruumiita. Mitä vielä! Hypättiin kohtuu paljonkin, eikä Lee Pocco siepannut missään välissä! Sain tuotua sen rauhassa eikä me viipotettu esteen jälkeenkään. Olin niiiin yllättynyt ja tyytyväinen, hieno poika! Tänäänkin se oli aivan mahtava - laukat ja ihan kaikki toimi vaikka ilman ohjaa, mä vaan ratsastin, nauroin ääneen ja taputin hevosta molemmin käsin (laukassa pitkällä sivulla ilman tuntumaa!) :D Päivä oli kyllä pelastettu tämän ratsastuskerran ansiosta, mulle jäi aivan mielettömän hyvä mieli enkä vieläkään voi käsittää, kuinka hevonen on voinut muuttua noin paljon, viikko sitten se oli vielä ihan kamala. Kai mä sitten oon tehnyt jotain oikeinkin sen kanssa.

Eilen olin Treasuren kanssa kouluvalmennuksessa ja oli kyllä tehokas tunti. Treasure on aika vahva ja jäykkä hevonen, joka on hyvin harvoin täysin rento, ja sitä ratsastetaankin erittäin paljon gramaaneilla. Lopuksi saatiin hevonen hyvin läpi niskastaan molemmin päin ja myös siirtymisiin vähän lisää ryhtiä.

Meillä on myös vähäinen hevoskanta vaihtunut hieman. Luottoponi-Landor lähti (nyyhkis.. ) ja tilalle tuli racehorse :D Pomon nuori täykkäri-tamma Belong To Me on juossut muutaman kisan huonoilla tuloksilla (ensiksi ei halunnut mennä lähtökarsinaan ja sitten ei tullut sieltä enää pois) ja on nyt mulla ratsastettavana. Aiemminkin se on ollut ratsuhommissa mukana, mutta koko pitkän kesän nainen on viettänyt pellossa, eikä tiedä ratsu-jutuista oikeastaan mitään. Eilen liinasin tamman alle ja kiipesin sitten päästäpitäjän avustuksella kyytiin. Ratsastajaa tuo ei kummeksunut, mutta takaa se oli erittäin kevyt. Laukka-avut se osaa muttei muuta,  ja olo oli kuin pukittavan puuhevosen kyydissä. Tänään liinasin tamman gramaaneilla, ja virityksiä kiinnittäessäni ajattelin, että jätän aluksi tosi löysälle kun en tiedä mitä hermokimppu siitä tykkää, kun ei saa enää liikuteltua naamaansa vapaasti. Melkein olemattomista gramaaneista huolimatta bitch päätti keulia ympäri, kivuta takaisin jaloilleen ja tehdä samat temput uudestaan. Molemmat säästyivät silti koltuitta ja sain lopulta tamman liinatuksi, vaikken kylläkään ihan toivotulla tavalla - olisin halunnut gramaaneista vähän apua saadakseni selkää joustavammaksi, takaa aktiivisemmaksi ja myös naamaa alas, mutta hyvin vähän sain hevosesta irti. Ei muuta kuin huomista päivää odotellessa ja paljon liinassa pyörittämistä gramaanein tavallisen ratsastuksen ohessa.

Pullaa, jätskiä, ratsastusta, lisää pullaa ja villihevosia

Maanantaina oli mun synttäripäivä ja koko päivä meni kyllä niin hyvin, ettei parempaa olis voinut toivoakaan. Aurinko paistoi, radiosta soi hyvää musiikkia (ja tarpeeksi kovalla ;)  ja totesin, että mulla on aivan ihana työ. Mä vaan ratsastin ja hymyilin, mun hepat oli ihania ja elämä kunnossa. Estemaneesin radio oli iskussa ja saattoi sitä välillä jopa laulaa mukana samalla, kun ratsasteli suupielet korvissa menemään toimivilla kopukoilla. Mun lounastauolla kävin jätskibaarissa jätskillä, ja jo viime kesänä totesin, että täältä saa maailman parhaat jäätelöannokset! Voisin käydä tuolla vaikka joka päivä, vielä kun annokset eivät ole kalliitakaan. Ja valinnanvaraa on niin paljon, että pitäisikin käydä joka päivä, että tulisi kaikki testattua läpi. Heh, siinä saavutusta tälle syksylle ennen kuin pulju sulkee ovensa.. :) Synttäripullatkin tuli syötyä moneen kertaan ja illalla käytiin vielä kaverin kanssa kahvila-ravintolassa syömässä, terveellistä tämä elämä.

 

Tää vaan on ihan parasta <3 Keksin söin jo :)

 

Tänään kaikki hevoset ovat olleet ihan harvinaisen fresh. Jo yhden työkaverinkin kanssa ihmeteltiin, että missä vika, kun kaikki kopot menevät koneeseen kahdella jalalla ja takaisin talliin pää viidentenä, ratsastettaessa nousee joko etupää taikka perse ja tarhoissa vedetään rallia mahanalus jalkoja täynnä. Seitsemästä ratsastamastani hevosesta kolme tarjosi mielenvirikettä satulaan esittämällä kukin näkemyksensä mukaan sekoituksen rodeosta ja korkeasta koulusta, loput tyytyivät puhisemaan nurkissa.  Kerran kävi jo mielessä, että nyt kyllä jättää kuski istuimensa ja hetki sitten alla ollut kulkupeli jatkaa vinkuen ja loikkien matkaansa, mutta onneksi sain itseni pysymään korkeuksissa ja hevosen taas kohtapian ruodussa. Muidenkin ratsut sinkoili ja sätki, välillä tuntui että maneesit ovat täynnä eri suuntiin pomppivia hevosia ja kyydissä sinnitteleviä sekä muita sätkyjä väisteleviä ratsastajia. Eipähän tarvinut ratsastaa ihan kamalasti jalalla eteen, kun tahmeimmatkin kulkivat oma-aloitteisesti turhia patistamatta. Nykyään mulla on omia ratsastettavia yleensä neljä, maanantaisin ja keskiviikkoisin viisi + 1-3 hevosta tälle aamupäivän pomolle kuutena päivänä viikossa. Kilometrejä satulassa tulee siis ihan kiitettävästi, parhaillaan kun menee kahdeksan kopoa päivän aikana.

Kesä

Täällä kesä jatkuu jatkumistaan, toivottavasti vielä ainakin syyskuun loppuun. En voi muuta kuin kauhulla odottaa tulevaa talvea ja nauttia ihan täysillä näistä ihanista päivistä ja lämmöstä. Kieltämättä ratsastaminen on aavistuksen hikistä hommaa kun jo seistessään kaikki rojut päällä on liian kuuma, ja kunnon lenkin jälkeen onkin sitten hieman housuun kustu-olo ja saappaissa ainakin 200 astetta lämmintä. Polvipaikkahousut ovat kyllä omiaan näille helteille, vielä kun saisi kiedottua jalkansa jotenkin vähemmän tukalasti.  Hevosetkin saavat suihkun lähes poikkeuksetta joka ratsikeikan jälkeen, ja melkeinpä toisen mokoman ylämäkikävelykonetreenin (sallikaa kirjoitusvirhe, mulla ei hajuakaan laitetaanko väliä tai väliviivaa, olkoon siis noin) päätteeksi. Itsekin tekisi mieli päästä suihkuun viimeistään toisen hevosen jälkeen, muttei auta kuin kiivetä sinnikkäästi viidennen ja kuudennenkin kopon kyytiin, että saa hommat joskus päätökseenkin.

6.9.2013, parhaimmillaan +31 astetta, kelpaa!

Arki luistaa eikä mitään erikoista ole oikeastaan tapahtunut. Torstaina ja perjantaina  pääsin taas hyppäämään. Torstaina ison ja omin jaloin liikkuvan Treasuren kanssa pieniä teitä, ja sitten perjantaina vakiponi-Landorin kanssa rataa. Perjantai ei ollut mun päivä sitten yhtään. Ensin oli kiire, sitten sain kaviosta päähäni, hevoset olivat tyhmiä koneessa, puhkesi järjetön myrsky ja lopulta tuli ratsastettua, itkettyä ja ratsastettua taas. Hyppytreeneissä tuntui vain ettei mikään onnistunut, ei ollut energiaa ratsastaa ratoja ja tehtäviä toisensa perään ja outo tuska ja ahdistus painoi mieltä. Seuraavankin hevosen kanssa tappelin vielä yksin estemaneesin nurkassa yrittäen ratsastaa koulua ilman puoliksikaan kelpaavaa tulosta, mutta onneksi illalla oli jo taas hyvä mieli, kohti seuraavaa päivää. Lauantaina olin töiden jälkeen kuskina ja apukäsinä kisoissa yhdelle ratsukolle, helppo homma ja rento päivä. Illalla lähdettiin vielä hyvän kaverin kanssa viihteelle katsastamaan nuorten hevosten SM-kisojen bilepuolta. Hauskaahan meillä oli ihan valtavasti ja vanha tiimi oli taas vihdoin tuttuun tapaan koossa pitämässä kivaa. Täällä on aivan normaalia järjestää huippuhyvät kekkerit maneesiin taikka isoon telttaan jonnekin pellolle, eikä tälläkään kertaa ratsastajabileet tuottaneet pettymystä, ne on melkein aina hyviä ja väkeä riittää! Sunnuntain alkuperäinen suunnitelma oli taas lähteä hyppäämään kisat, joka meni kuitenkin sitten puihin kovien maksujen vuoksi. Näillä näkymin starttaan seuraavan kerran 3 tai 4 luokkaa lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna, sitä ennen treeniä, treeniä, kovasti treeniä. Mun sunnuntai menikin sitten oikein leppoisasti 2 hevosta ratsastaen ja voi että kun molemmat olikin kivoja, varsinkin poni <3.

Aloha Heja He! Bundeschampionaatin partyt - tyhmät saksalaiset istuvat lattialle jonoiksi tietyn kappaleen ajaksi, parhaimmillaan siellä istuu lähes kaikki soutamassa. Kamera ei pystynyt parempaan, sori..

 

Steil - jjaiks!

Viime viikonloppunakin olimme sekä lauantaina, että sunnuntaina liikenteessä. Vartin ajomatkan päässä järjestettiin hyppykarkelot nurmella, jonne suuntasimme lauantaina vain yhden ratsukon, ja sunnuntaina 4 ratsukon voimin. Nurmikisat on sinänsä joo jalo ja kaunis ajatus, mutta ite en vaan niistä tykkää. Kipeitä käsiä, harmaita hiuksia ja paljon turhaa vaivaa hokkien takia.

 

Sunnuntaina olikin hetki, jota en ole ikinä osannut ajatella pienessä mielessäni edes mahdolliseksi. Mä hyppäsin kisat täällä Saksassa! Kyllä - minä, joka ei ole viimeiseen vuoteen paljoakaan ratsastanut. Minä, joka ei ole kisannut satunnaisia pieniä Suomen käpykisoja enempää. Minä, joka vielä pari vuotta sitten ratsastin vanhalla ravurilla ja pienillä poneilla pitkin metsiä otsalamppu päässä. Mun pomo on nyt vakaasti päättänyt tehdä musta ratsastajan. Mitäs sitä sitten aikailemaan, nostetaan apina puuhun ja ei muuta kuin ratoja alle. Useampia kisahevosiakin on jo ilmeisesti tiedossa, kotiutuvat pikkuhiljaa. Kisatilanne on mulle viimeisen vuoden ajalta onneksi jo niin läpituttu, ettei ratsastajanakaan se oikeastaan kummastuttanut, enkä ihme kyllä jännännytkään oikeastaan. Radalla mä en saanut itselleni oikeen missään vaiheessa sellaista hyvää fiilistä, ja kun ratsastin pois, olin ihan varma että koko rundi oli ollut ihan järkyttävä. Hyväksi ekaksi kisaksi sitä silti kehuivat vaikka vähän turhaa kiersinkin kaikki nurkat läpi. Radalla oli vain tunne ettei poni käänny, vaikka totuushan taitaa olla että kaikessa järkytyksessäni en muistanut sitä edes kääntää kun vain puoliteholla. Myöhemmin näin radasta videon ja meno kieltämättä kyllä näytti paremmalta miltä tuntui. No, pääasia että selvisin kunnialla loppuun, muistin radan ja vähän  jopa ratsastaakin. Kotiin vietäväksi 3. sija ja tuttuun suomalaiseen tapaan valkoinen ruusuke. Nyt menin vielä ilmeisestikin jonkin seuraluokan tyylisen kisan ilman kunnon kisalupia, mutta huomenna saan Saksan liitolta kansalliset luvat ja sitten voin osallistua ihan tavan karkeloihinkin. Mun piti lähettää myös SRL:lle lappu, jonka Suomen liitto leimasi ja Suomen suostumuksella pystyn sitten saamaan luvat tänne Saksaan.

Lähtölistaa, suomi-värit edustettuna!

Ja tulosta

Maanantaina aloitin työt myös toiselle työnantajalle. Nyt teen aamusta puoli päivää klo 8-12 samassa tallipihassa vaikuttavalle miehelle. Yksi työntekijä hajotti kätensä hevosen kanssa ja on nyt 8 viikkoa sairaslomalla, jota sitten tuurailen syyskuun loppuun ainakin. Tälle pomolle olen yleensä ratsastanut 2 hevosta, siivonnut vähän tallia (huom. tosi vähän ja huonosti, lähinnä siis kiskon purut reunoilta takaisin keskelle, mut tapetaan jos siivoan purukarsinat Suomen malliin), hoitanut kävelykoneen ja liinannut hevosia jos on jäänyt aikaa. Puolen päivän tienoilla yleensä pidän pienen lounastauon ja omieni kanssa pyrin aloittamaan siinä 13 aikaan.

Tässä kaikki mitä lähti kuudesta karsinasta. Aika karmeetahan toi on, mutta täälä vaan on tyylinä lisätä puhdasta päälle ja tyhjätä koko homma sitten kerralla..

Tänään mun piti mennä kouluvalmennukseen, mutta poni olikin pipi ja tunti jäi välistä, muut hevoset olin jo ratsastanut aiemmin päivällä. Näytti vähän siltä että toinen takapolvi jäi lukkoon, liikkuessaanhan tuo meni aivan sulavasti, mutta pienestäkin pysähdyksestä ja välillä tiukasta käännöksestä taas vaikeasti liikkeelle. Kyseisellä hevosella on ollut samaa ennenkin aina silloin tällöin, mutta hevosta ja sen sairaushistoriaa vielä kunnolla tuntematta en viitsinyt sitä enempää liikutella. Mun pomo saa sen todeta käyttökelpoiseksi ennen kuin kiipeän taas kyytiin. Sen verran arvokkaista kintuista kuitenkin puhutaan, että näiden kanssa tulee olemaan väkisinkin hieman varovaisempi, vaivaista en halua liikutella ellei käsky käy. Meidän oma kävely-/juoksumattokin on rikki ja yhdellä toisella hevosella on ilmeisesti jokin allerginen reaktio, karvat vaan pölisee ja iho paistaa kun vähän rapsuttaa saven kaltaisella aineella hoidetusta kohdasta. Kaikki epäonni vaan aina kertyy samalle päivälle, great....

Ratsastusta, hyppelöitä ja hauskanpitoa

Maanantaina illalla oltiin talliporukalla läheisessä pikkukaupungissa, jossa järjestettiin Kirmes. Mun on hyvin vaikea kuvailla mikä tapahtuma oikein oli, mutta jotain tivolin ja markkinoiden väliltä. Alue oli aika iso ja ihmisiä todella paljon, kymmeniä erilaisia ruoka- ja juomakojuja, pallonheittopisteitä, monopolia, ammuntaa, voimailupelejä sun muita aktiviteetteja. Alueella oli myös erilaisia huvipuistolaitteita possujunasta ihan vaativimpaankin menoon. Syötiin hyvin  ja pidettiin hauskaa.

Huvivempaimia ja viisovat sormet, jotka kävelivät kuvaan kriittisellä hetkellä

Valkosuklaalla kuorrutettuja tuoreita mansikoita, nam!

Astetta isompi monopoli-peli

Meillähän seisoo tällä hetkellä tallissa hurjat 5 hevosta, joten tallihommia ei ole ihan kamalasti. Näistä 2 on mun ratsastettavia ja joinakin päivinä saatan satunnaisesti pärrätä muillakin. 6-vuotias pikkusievä holstein Landor on vähän tuupattavaa mallia, mutta muuten oikein kiva - ratsastaa saa mutta ruuna kyllä sitten toimiikin. 7-vuotias Lee Pocco on myöskin holsti-ruuna, vaikka pään  kokoa voisi verrata isoon suomenhevoseen. Kuuma, vahva, sählä ja umpivaikea hevonen ratsastaa, oon tyytyväinen jos joskus opin tykkäämään tästä ja löytämään oikeat napit hevosen ratsastamiseen. Tänään se oli ihme kyllä aika kiva, toivottavasti ei huomenna  kahta kauheampi.

LP valmiina lenkille

Keskiviikkona käytiin hyppäämässä L nurmella. Mun pomolla on tallista muutaman kilometrin päässä oma, vanha talli, jossa ei pidä enää hevosia kuin ihan silloin tällöin. Täällä on vaan meidän käytössä oleva, aivan tosi hieno nurmikenttä ja pohja ihan super. Poni oli tuttavalliseen tapaan taas vähän puskettava, mutta loppuun varsinkin sain siitä riittävästi irti ja hyppelöt meni kyllä kokonaisuudessaan tosi kivasti. LP:n hyppäsin eilen kotona vähän vähemmän mallikkaasti, siinä on kyllä niin paljon hevosta ettei mitään. Tällä hetkellä molemmissa nimettömissä on rakot rakkojenkin päällä, selkä ja hartiat sanoo voivoi, muutkin lihakset valittaa, muutama mustelma koristaa käsivarsia ja mitäs vielä. Tänään hyppäsin luottoponi-Landorin uudestaan ja onnistuin tippumaankin kyydistä. Ihan täysin oma vika, mitäs ratsastin niin huonosti. Viimeisen vuoden hyvin vähän ratsastaneelle kropalle viimeinen viikko on ollut kohtuu raaka, ei muuta kuin hammasta purren ja sormet teipattuina seuraavaan päivään.

Tänään olikin muuten pulla-perjantai! Meille tallille tulee joka perjantai leipomon myymäläauto, josta saa ostaa erilaisia leivonnaisia, leipiä, suklaata ym. ym. varsinkin edulliseen hintaan. Mun perjantait on aina pelastettu tän pulla-auton ansiosta ja odotus alkaa olla kova aina kolmen jälkeen (auto tulee klo 15-16). Ne vaan on niin hyviä, ei voi vastustaa kun eivät ole hinnallakaan pilattu!

Nam! Lemppari, ylihyvä-pulla onkin jo kädessä puoliksi syötynä

Keskiviikkona sattui kuvaaja paikalle ja sain päivältä videomateriaaliakin. Älkää järkyttykö liiaksi, näillä mennään vielä tällä hetkellä ja paljon on korjattavaa, mutta toivottavasti suunta on eteenpäin.

 

 

 

 

 

 

 

 

CSI*** Verbier

Takana liikaa kilometrejä, toivon etsimistä ja suoranaista vitutusta. Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä. Viimein onnellisena takaisin kotona ja oi pojat, kun oli taas reissua kerrakseen. Ehdottomasti uskomattomimmat kisat missä olen ikinä ollut, eikä vastaan tule varmaan ihan heti toisia samanlaisia. Huh huh.. Koko kisareissu oli ihan fiasko, kisapaikka järjetön eikä onnikaan ollut meidän puolella. Tästä vaatii aikaa toipua ja pidän kyllä visusti huolen, etten ole jatkossa kyseisten hyppykekkereitten aikana enää ikinä maisemissa. Ei ikinä enää Verbieriin, edes lomalle.

 

Mun osalta matka siis alkoi maanantaina 19.8. Muutaman tunnin tallihommien (kävelykone + ratsastus) jälkeen ajoin yhden hevosen kanssa parisensataa kilometriä tuttujen tallille. Matka meni hyvin ja loppuaikana sain nauttia kauniista mäkisistä maisemista, täällä Borkenissahan ei ole mitään muuta kuin lakiaa - no onpahan kotoista ainakin :) Perillä olin hyvissä ajoin eikä mun tarvinut enää auttaa tallissakaan, niin kolmen jälkeen kävin pikapikaa kaupassa ja vedin loppupäivän lonkkaa. Seuraavana päivänä oltiin vielä aamupäivä tallissa, ratsastin kivan 7-vuotiaan tamman, joka lähti myös Sveitsiin mukaan, ja auttelin siellä sun täällä kisahevosia pesten ja muuta puuhaten. Puolilta päivin oltiinkin valmiita ja menin suihkun kautta nukkumaan. Muutamia tunteja sainkin nukuttua, kunnes 23 aikaan nousin ja heittelin tavarani rekkaan. Vähän ennen puolta yötä treffattiin toisen hoitajan kanssa, laitettiin hevosille sukat jalkaan (näin yksi hevosista tietämätön turisti ihmetteli) ja muutenkin kuljetuskuntoon, pakattiin kopukat autoon ja ei kun matkaan. Kello näytti 0.30.

 

Suunnitelmien mukaan saavuimme Sveitsin rajalle kello 7 keskiviikkoaamuna. Väsytti, vaikka onneksi pystyimme ajamaan vuoroissa ja livingin puolella saa ihan hyvin nukuttuakin. Sveitsiin ei ole ihan yksinkertaista reissata hevosten kanssa, vaan kaikki passit ym. on oltava kunnossa sekä jokaiselta hevoselta vaaditaan vielä tuore eläinlääkärin todistus siitä, että eläin on kuljetuskelpoinen. Ajateltiin toisen groomin kanssa, että selvitään rajalta pois 30-45 minuutissa, oltaisiinkin selvitty. Hän meni virastoon selvittämään toimistohommat ja mä tarkastin hevoset, kaikki oli okei. Reilun tunnin päästä selvisi, että meidän rekka (ja paljon muitakin hepparekkoja) syynätään läpi. Siinähän syynäsivät ja purkivatkit sitten joka ikisen loimilaatikon, kisakaapin ja kaikki pienimmätkin säilytyslokerikot. Hevosetkin tunnistettiin. Kahden tunnin jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa. Sveitsin läpi ajoimme jonkun kolmisen tuntia(?), viimeiset 20km ehkä 20km/h vauhtia ylös mitä hulluinta tietä. Kisathan oli siis järjestetty vuoren rinteeseen 1500m korkeuteen, siinä oli rekassa taittelemista piskuisella mutkatiellä. Meidän kulkupeli ei onneksi ollut mikään ihan mahdottoman kokoinen, sillä isoimmat rekat koppeineen (eli peräkärryineen, ei mikään kahden hevosen traikku vaan 3-4 hevosta + living) eivät mahtuneet kaikista kurveista edes kääntymään ensimmäisella yrittämällä, vaan niitä piti taitella edes takas useammankin  kerran. Tässä vaiheessa jo meinasi loppua usko siitä, että mihinkähän ollaan menossa.

 

Viimeiset mutkat, kivaa oli!!

No, kulkupeli kesti ja päästiin perille - mutta mihin parkkeerata rekka? Osa autoista oli kadunvarressa ja loput ohjailtiin parkkipaikoille ympäri kylää. Meillekin tuli matkaa rekalta talliin lähemmäs puoli kilometriä, mennessä jyrkkään ylämäkeen ja tullessa samaista vuorenrinnettä alas. Hevoset meidän piti taluttaa pitkin keskustan katuja autojen, koneiden ja ihmisten seassa, ja tavaratkin oli saatava ylös jollain konstilla. Paikalla oli yksi mönkiä pikkuruisella peräkärryllä varustettuna, voitte vaan arvata kauanko saimme sitä odottaa kaikkien muittenkin tulijoitten joukossa, eikä käsipelillä ollut mitään mahdollisuutta tavaroita raijata. Hikisinä ja epätodellisen olon omaavina saimme lopulta kaikki tavarat talliin ja homma rupesi sujumaan jo vähän paremmin. Kisojen aikana asiat toimi ihan jees, ainoa huono puoli oli se, että rekka oli tosi kaukana eikä kunnon käsikävelyaluetta ollut. Myöskään luokkien aikana ei saanut ratsastaa muita hevosia verryttelyssä, ja toiselle pienelle kentälle mahtui yhtä aikaa vain muutama hevonen, ja tämäkin kenttä oli välillä suljettu ratsastustuntien takia. Vet check oli järjestetty huonoon paikkaan ja kanslia oli hidas. Lisäksi kisat olivat ihan törkeän kalliit.

 

Säät olivat ihan suosiolliset lauantaihin asti ja hevoset hyppäsivät kivasti, mutta joka ikisestä luokasta ennen sunnuntain viimeisenä ratsastettavaa GP:tä tuli yksi pudotus. Perjantaina hypättiin six-baria myöskin ihan kelpo tuloksella. Mikä vikana, tää ei oo enää ollenkaan normaalia. Onnea ei ollut matkassa sitten yhtään. Lauantaina tuli aikalailla koko päivään vettä, ja kaikki talliteltan katolta tuleva vesi valui meidän karsinoiden alta käytävälle sekä vastapäisiin karsinoihin kastellen kaiken, käytävälläkin oli parhaimmillaan useampi sentti vettä. Olkea lapattiin seinille sekä karsinoihin niin, että hevoset pääsivät melkein kävellen naapurin puolelle, mutta silti kaikki oli vaan märkää ja meidän yksi ainoa purukarsina olikin aivan jäätävässä kunnossa. Sunnuntaina yksi hevosistamme ontui luokan jälkeen aluksi pahastikin, vaikka onneksi parani paljon muutamissa tunneissa. Mitään varmaa diagnoosia jalasta ei tehty, jatkoa seuraten muttei pitäisi olla mitenkään paha kuitenkaan. Ratsastajan perheen koiraa purtiin pahasti ja sekin joutui tikattavaksi. Meiltä yritettiin vedättää rahaa kisojen puolesta inttämällä, ettei ennen lähtöä Saksassa tehdyt ell-todistukset enää kelpaa vaan tarvimme uudet (normaalisti todistukset voimassa 10 päivää ja nämä olivat 6 päivää vanhoja), että olimme ostaneet purua mitä emme olleet tehneet ja muita pikkujuttuja. Näistä saimme onneksi sitten rahamme takaisin, kun lähdimme toden teolla selvittämään asiaa. Kotimatkalle lähdettiin 19.30, rajasedät olivat ihme kyllä suosiollisia ja kotona oli tarkoitus olla 5 aikaa aamulla - ajtettiin kuitenkin 3 tuntia hutiin ja oltiinkin kotona vasta kello 8. Nukuin talossa muutamia tunteja ja ennen puolta päivää lähdin ajamaan takaisin Borkeniin.

 

Mitä hyvää kisoissa sitten oli? Olihan paikka ihan tosi kaunis keskellä vuoria, mutta isojen kisojen järjestämiseen tuolla ei ole mitään järkeä. Katsomo oli myöskin (yllätys yllätys) kivasti rinteessä mahdollistaen hyvän näkymän monelle ihmiselle ja groomit oli otettu ihan hyvin huomioon antamalla meille ison kasan siruja joilla pystyimme ostamaan ruokaa. Ja sainpahan myös kolme Verbierin kisalippistä, pitääköhän niitä käyttää päällekäin yhtäaikaa vai miksi niin monta? Onneksi meillä oli sentäs huippukiva tiimi ja siinä sisällä kaikki toimi. Sushit, viinit, ravintolaillat ja kondolihissi-ajelutkin tarjottiin meille pomon puolesta :)

 

Kuvat on otettu kaikki kännykällä, pahoittelen laatua, koittakaa kestää. 

Menomatkalla, Lac Léman

Tie vie, tällöin ei vielä aavistustakaan minne

Mutkatien alusta, tuolta pohjalta lähdettiin ja ylöspäin vielä pitkälti matkaa

Ylös, ylös

Paskat, jotka olisi pitänyt kiikuttaa sinne puolen kilometrin päähän - siihen jäi.
Kuvan pointti, ihana aamu :)

Aamuinen Verbier

Lunta! Kisapaikalla onneksi ei, välillä meinas olla vähän turhankin lämmin

Katsomo-aluetta ja pikkuriikkinen tavarankuljetin

Katsomosta. Jep, kaide vähän huonosti kuvassa, mutta olkoon

Kisa-areena ja takana verryttely

Mies ja Bernhardinkoira tynnyri kaulassa, niin suloinen! :) Mies sai hyvät rahat ja koira paljon haleja lapsilta.

Tallista, meidän karsinat vasemmalla 4kpl

Six-barin alkua ja meidän vähemmän hurja ori

Verryttelystä

Six-baria verkan puolelta

Meidän rekkaparkki

Mash <3 Tää eläin syö ku sika

Sateinen Verbier

Grand Prixin palkintokekkerit, sijoituttiin!

Oheistuotteita groomeille