Ratsastusta, hyppelöitä ja hauskanpitoa

Maanantaina illalla oltiin talliporukalla läheisessä pikkukaupungissa, jossa järjestettiin Kirmes. Mun on hyvin vaikea kuvailla mikä tapahtuma oikein oli, mutta jotain tivolin ja markkinoiden väliltä. Alue oli aika iso ja ihmisiä todella paljon, kymmeniä erilaisia ruoka- ja juomakojuja, pallonheittopisteitä, monopolia, ammuntaa, voimailupelejä sun muita aktiviteetteja. Alueella oli myös erilaisia huvipuistolaitteita possujunasta ihan vaativimpaankin menoon. Syötiin hyvin  ja pidettiin hauskaa.

Huvivempaimia ja viisovat sormet, jotka kävelivät kuvaan kriittisellä hetkellä

Valkosuklaalla kuorrutettuja tuoreita mansikoita, nam!

Astetta isompi monopoli-peli

Meillähän seisoo tällä hetkellä tallissa hurjat 5 hevosta, joten tallihommia ei ole ihan kamalasti. Näistä 2 on mun ratsastettavia ja joinakin päivinä saatan satunnaisesti pärrätä muillakin. 6-vuotias pikkusievä holstein Landor on vähän tuupattavaa mallia, mutta muuten oikein kiva - ratsastaa saa mutta ruuna kyllä sitten toimiikin. 7-vuotias Lee Pocco on myöskin holsti-ruuna, vaikka pään  kokoa voisi verrata isoon suomenhevoseen. Kuuma, vahva, sählä ja umpivaikea hevonen ratsastaa, oon tyytyväinen jos joskus opin tykkäämään tästä ja löytämään oikeat napit hevosen ratsastamiseen. Tänään se oli ihme kyllä aika kiva, toivottavasti ei huomenna  kahta kauheampi.

LP valmiina lenkille

Keskiviikkona käytiin hyppäämässä L nurmella. Mun pomolla on tallista muutaman kilometrin päässä oma, vanha talli, jossa ei pidä enää hevosia kuin ihan silloin tällöin. Täällä on vaan meidän käytössä oleva, aivan tosi hieno nurmikenttä ja pohja ihan super. Poni oli tuttavalliseen tapaan taas vähän puskettava, mutta loppuun varsinkin sain siitä riittävästi irti ja hyppelöt meni kyllä kokonaisuudessaan tosi kivasti. LP:n hyppäsin eilen kotona vähän vähemmän mallikkaasti, siinä on kyllä niin paljon hevosta ettei mitään. Tällä hetkellä molemmissa nimettömissä on rakot rakkojenkin päällä, selkä ja hartiat sanoo voivoi, muutkin lihakset valittaa, muutama mustelma koristaa käsivarsia ja mitäs vielä. Tänään hyppäsin luottoponi-Landorin uudestaan ja onnistuin tippumaankin kyydistä. Ihan täysin oma vika, mitäs ratsastin niin huonosti. Viimeisen vuoden hyvin vähän ratsastaneelle kropalle viimeinen viikko on ollut kohtuu raaka, ei muuta kuin hammasta purren ja sormet teipattuina seuraavaan päivään.

Tänään olikin muuten pulla-perjantai! Meille tallille tulee joka perjantai leipomon myymäläauto, josta saa ostaa erilaisia leivonnaisia, leipiä, suklaata ym. ym. varsinkin edulliseen hintaan. Mun perjantait on aina pelastettu tän pulla-auton ansiosta ja odotus alkaa olla kova aina kolmen jälkeen (auto tulee klo 15-16). Ne vaan on niin hyviä, ei voi vastustaa kun eivät ole hinnallakaan pilattu!

Nam! Lemppari, ylihyvä-pulla onkin jo kädessä puoliksi syötynä

Keskiviikkona sattui kuvaaja paikalle ja sain päivältä videomateriaaliakin. Älkää järkyttykö liiaksi, näillä mennään vielä tällä hetkellä ja paljon on korjattavaa, mutta toivottavasti suunta on eteenpäin.

 

 

 

 

 

 

 

 

CSI*** Verbier

Takana liikaa kilometrejä, toivon etsimistä ja suoranaista vitutusta. Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä. Viimein onnellisena takaisin kotona ja oi pojat, kun oli taas reissua kerrakseen. Ehdottomasti uskomattomimmat kisat missä olen ikinä ollut, eikä vastaan tule varmaan ihan heti toisia samanlaisia. Huh huh.. Koko kisareissu oli ihan fiasko, kisapaikka järjetön eikä onnikaan ollut meidän puolella. Tästä vaatii aikaa toipua ja pidän kyllä visusti huolen, etten ole jatkossa kyseisten hyppykekkereitten aikana enää ikinä maisemissa. Ei ikinä enää Verbieriin, edes lomalle.

 

Mun osalta matka siis alkoi maanantaina 19.8. Muutaman tunnin tallihommien (kävelykone + ratsastus) jälkeen ajoin yhden hevosen kanssa parisensataa kilometriä tuttujen tallille. Matka meni hyvin ja loppuaikana sain nauttia kauniista mäkisistä maisemista, täällä Borkenissahan ei ole mitään muuta kuin lakiaa - no onpahan kotoista ainakin :) Perillä olin hyvissä ajoin eikä mun tarvinut enää auttaa tallissakaan, niin kolmen jälkeen kävin pikapikaa kaupassa ja vedin loppupäivän lonkkaa. Seuraavana päivänä oltiin vielä aamupäivä tallissa, ratsastin kivan 7-vuotiaan tamman, joka lähti myös Sveitsiin mukaan, ja auttelin siellä sun täällä kisahevosia pesten ja muuta puuhaten. Puolilta päivin oltiinkin valmiita ja menin suihkun kautta nukkumaan. Muutamia tunteja sainkin nukuttua, kunnes 23 aikaan nousin ja heittelin tavarani rekkaan. Vähän ennen puolta yötä treffattiin toisen hoitajan kanssa, laitettiin hevosille sukat jalkaan (näin yksi hevosista tietämätön turisti ihmetteli) ja muutenkin kuljetuskuntoon, pakattiin kopukat autoon ja ei kun matkaan. Kello näytti 0.30.

 

Suunnitelmien mukaan saavuimme Sveitsin rajalle kello 7 keskiviikkoaamuna. Väsytti, vaikka onneksi pystyimme ajamaan vuoroissa ja livingin puolella saa ihan hyvin nukuttuakin. Sveitsiin ei ole ihan yksinkertaista reissata hevosten kanssa, vaan kaikki passit ym. on oltava kunnossa sekä jokaiselta hevoselta vaaditaan vielä tuore eläinlääkärin todistus siitä, että eläin on kuljetuskelpoinen. Ajateltiin toisen groomin kanssa, että selvitään rajalta pois 30-45 minuutissa, oltaisiinkin selvitty. Hän meni virastoon selvittämään toimistohommat ja mä tarkastin hevoset, kaikki oli okei. Reilun tunnin päästä selvisi, että meidän rekka (ja paljon muitakin hepparekkoja) syynätään läpi. Siinähän syynäsivät ja purkivatkit sitten joka ikisen loimilaatikon, kisakaapin ja kaikki pienimmätkin säilytyslokerikot. Hevosetkin tunnistettiin. Kahden tunnin jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa. Sveitsin läpi ajoimme jonkun kolmisen tuntia(?), viimeiset 20km ehkä 20km/h vauhtia ylös mitä hulluinta tietä. Kisathan oli siis järjestetty vuoren rinteeseen 1500m korkeuteen, siinä oli rekassa taittelemista piskuisella mutkatiellä. Meidän kulkupeli ei onneksi ollut mikään ihan mahdottoman kokoinen, sillä isoimmat rekat koppeineen (eli peräkärryineen, ei mikään kahden hevosen traikku vaan 3-4 hevosta + living) eivät mahtuneet kaikista kurveista edes kääntymään ensimmäisella yrittämällä, vaan niitä piti taitella edes takas useammankin  kerran. Tässä vaiheessa jo meinasi loppua usko siitä, että mihinkähän ollaan menossa.

 

Viimeiset mutkat, kivaa oli!!

No, kulkupeli kesti ja päästiin perille - mutta mihin parkkeerata rekka? Osa autoista oli kadunvarressa ja loput ohjailtiin parkkipaikoille ympäri kylää. Meillekin tuli matkaa rekalta talliin lähemmäs puoli kilometriä, mennessä jyrkkään ylämäkeen ja tullessa samaista vuorenrinnettä alas. Hevoset meidän piti taluttaa pitkin keskustan katuja autojen, koneiden ja ihmisten seassa, ja tavaratkin oli saatava ylös jollain konstilla. Paikalla oli yksi mönkiä pikkuruisella peräkärryllä varustettuna, voitte vaan arvata kauanko saimme sitä odottaa kaikkien muittenkin tulijoitten joukossa, eikä käsipelillä ollut mitään mahdollisuutta tavaroita raijata. Hikisinä ja epätodellisen olon omaavina saimme lopulta kaikki tavarat talliin ja homma rupesi sujumaan jo vähän paremmin. Kisojen aikana asiat toimi ihan jees, ainoa huono puoli oli se, että rekka oli tosi kaukana eikä kunnon käsikävelyaluetta ollut. Myöskään luokkien aikana ei saanut ratsastaa muita hevosia verryttelyssä, ja toiselle pienelle kentälle mahtui yhtä aikaa vain muutama hevonen, ja tämäkin kenttä oli välillä suljettu ratsastustuntien takia. Vet check oli järjestetty huonoon paikkaan ja kanslia oli hidas. Lisäksi kisat olivat ihan törkeän kalliit.

 

Säät olivat ihan suosiolliset lauantaihin asti ja hevoset hyppäsivät kivasti, mutta joka ikisestä luokasta ennen sunnuntain viimeisenä ratsastettavaa GP:tä tuli yksi pudotus. Perjantaina hypättiin six-baria myöskin ihan kelpo tuloksella. Mikä vikana, tää ei oo enää ollenkaan normaalia. Onnea ei ollut matkassa sitten yhtään. Lauantaina tuli aikalailla koko päivään vettä, ja kaikki talliteltan katolta tuleva vesi valui meidän karsinoiden alta käytävälle sekä vastapäisiin karsinoihin kastellen kaiken, käytävälläkin oli parhaimmillaan useampi sentti vettä. Olkea lapattiin seinille sekä karsinoihin niin, että hevoset pääsivät melkein kävellen naapurin puolelle, mutta silti kaikki oli vaan märkää ja meidän yksi ainoa purukarsina olikin aivan jäätävässä kunnossa. Sunnuntaina yksi hevosistamme ontui luokan jälkeen aluksi pahastikin, vaikka onneksi parani paljon muutamissa tunneissa. Mitään varmaa diagnoosia jalasta ei tehty, jatkoa seuraten muttei pitäisi olla mitenkään paha kuitenkaan. Ratsastajan perheen koiraa purtiin pahasti ja sekin joutui tikattavaksi. Meiltä yritettiin vedättää rahaa kisojen puolesta inttämällä, ettei ennen lähtöä Saksassa tehdyt ell-todistukset enää kelpaa vaan tarvimme uudet (normaalisti todistukset voimassa 10 päivää ja nämä olivat 6 päivää vanhoja), että olimme ostaneet purua mitä emme olleet tehneet ja muita pikkujuttuja. Näistä saimme onneksi sitten rahamme takaisin, kun lähdimme toden teolla selvittämään asiaa. Kotimatkalle lähdettiin 19.30, rajasedät olivat ihme kyllä suosiollisia ja kotona oli tarkoitus olla 5 aikaa aamulla - ajtettiin kuitenkin 3 tuntia hutiin ja oltiinkin kotona vasta kello 8. Nukuin talossa muutamia tunteja ja ennen puolta päivää lähdin ajamaan takaisin Borkeniin.

 

Mitä hyvää kisoissa sitten oli? Olihan paikka ihan tosi kaunis keskellä vuoria, mutta isojen kisojen järjestämiseen tuolla ei ole mitään järkeä. Katsomo oli myöskin (yllätys yllätys) kivasti rinteessä mahdollistaen hyvän näkymän monelle ihmiselle ja groomit oli otettu ihan hyvin huomioon antamalla meille ison kasan siruja joilla pystyimme ostamaan ruokaa. Ja sainpahan myös kolme Verbierin kisalippistä, pitääköhän niitä käyttää päällekäin yhtäaikaa vai miksi niin monta? Onneksi meillä oli sentäs huippukiva tiimi ja siinä sisällä kaikki toimi. Sushit, viinit, ravintolaillat ja kondolihissi-ajelutkin tarjottiin meille pomon puolesta :)

 

Kuvat on otettu kaikki kännykällä, pahoittelen laatua, koittakaa kestää. 

Menomatkalla, Lac Léman

Tie vie, tällöin ei vielä aavistustakaan minne

Mutkatien alusta, tuolta pohjalta lähdettiin ja ylöspäin vielä pitkälti matkaa

Ylös, ylös

Paskat, jotka olisi pitänyt kiikuttaa sinne puolen kilometrin päähän - siihen jäi.
Kuvan pointti, ihana aamu :)

Aamuinen Verbier

Lunta! Kisapaikalla onneksi ei, välillä meinas olla vähän turhankin lämmin

Katsomo-aluetta ja pikkuriikkinen tavarankuljetin

Katsomosta. Jep, kaide vähän huonosti kuvassa, mutta olkoon

Kisa-areena ja takana verryttely

Mies ja Bernhardinkoira tynnyri kaulassa, niin suloinen! :) Mies sai hyvät rahat ja koira paljon haleja lapsilta.

Tallista, meidän karsinat vasemmalla 4kpl

Six-barin alkua ja meidän vähemmän hurja ori

Verryttelystä

Six-baria verkan puolelta

Meidän rekkaparkki

Mash <3 Tää eläin syö ku sika

Sateinen Verbier

Grand Prixin palkintokekkerit, sijoituttiin!

Oheistuotteita groomeille

 

 

Kohti Sveitsiä

Huomenna teen aamusta muutamia tunteja tallia, jonka jälkeen lähden ajamaan yhden hevosen kanssa muutaman tunnin päähän keskemmälle Saksaa. Täältä lähtee mukaan hevoset, ratsastaja sekä muut joukot ja tiistaina suuntaamme kohti Sveitsissä olevia kansainvälisiä kisoja. Maisemat tulevat varmasti olemaan mitä ihanimmat, mutta jos joudun kuskiksi ajamaan hepparekkaa vuorten rinteitä ylös ja alas, silmät tulevat olemaan tiukasti naulittuna tiehen eikä rotkoihin tee kovastikaan mieli kurkkia. Toivotaan, että matka menee hyvin, säät suosii ja hevoset hyppäävät hyvin. Kisoista en tiedä oikeastaan juurikaan mitään näin etukäteen, joten kaikki tulee olemaan minullekin aikalailla yllätystä.

Eilen olin kisoissa apukäsinä. Mukana neljä hevosta ja hoitohommiin kykenevät ratsastajat, joten meillä ei ollut kiire, hätä eikä hoppu oikeastaan missään välissä. Kisapaikka oli ihan kamala pitkine etäisyyksineen ja huonoine kulkureitteineen, mutta päivä sujui muuten ihan hyvin. Viime päivinä oon ratsastanut peräti yhden hevosen päivittäin. Liikutettavaksi on valikoitunut kiva nuori ruuna-poika, joka on aavistuksen tahmea ja välillä edestä vähän jäyhä, mutta muuten oikein mukava ja tykkään hevosesta kyllä kovasti. Ekalla kerralla pääsin vähän hyppäämäänkin, kun pomo halusi nähdä missä pisteessä mä oon. Yli vuoden hyppytauon jälkeen oli kieltämättä vähän hutera olo, mutta selvisin kunnialla eikä mua ihan lyttyynkään haukuttu. Kovasti toiveikkaana pomo odottaa mitä saa musta irti ratsastajana, will see. Tallissa meillä on yhteensä vain neljä hevosta, joilla kolmella muulla on toiset ratsastajat, joten työmäärä ei päätä huimaa. Kuun lopussa naamojen lukumäärän pitäisi kuitenkin kasvaa ainakin muutamalla.

 

Huono kuva, mutta onpahan jotain. Suloinen Landor tukka kikkuralla edellispäivän kisoista.

Arbeiten oder nicht?

Toinen päivä Saksassa on jo puolessa, mutta koska niitä töitä pitäisi alkaa tekemään? Ollaan kierrelty paikkoja ja syöty hyvin, varsinaisia töitä en oo tehnyt vielä sekuntiakaan. Pomo puhui, että haluaa mun kiertävän kisoja katselemassa ja kontrolloimassa omistamiaan hevosia sekä niiden ratsastajia, ottavan rennosti ja viihtyvän. Tänäänkin nukuin 9 asti ja kello 10 sain kävellä valmiiseen aamupalapöytään. Iltapäivällä lähdetään vajaan tunnin ajomatkan päähän kisoihin, ihan vaan turisteiksi ilman mukaan otettavia hevosia. Kierrettäviä kisoja on muutenkin paljon tulevilla viikoilla. Ilmeisesti kuun vaihteen tienoilla mulla pitäis alkaa enemmän ns. normaali työ tallilla.



Näkemiin Suomi!

Matka Saksaan oli pitkä, mutta kaikki meni hyvin. Lähdin ajamaan Pohjanmaalta kohti Helsinkiä maanantaina kello 12. Finnlinesin laiva Travemündeen lähti 17.30 ja merellä vietin 28 tuntia. Tuuli oli sen verran kova, että ulkokannelle menemisestä varoilteltiin - ja kyllähän sielä saikin pitää omaisuudestaan ihan tosissaan kiinni, kun pikaisesti pihalla piipahdin. Tuuli ei onneksi kuitenkaan nostanut kovasti aallokkoa, joten matkustaminen sujui melko kivuttomasti. Suomen ja Saksan väliset laivamatkat ovat kohtuu arvokkaita, mutta päädyin vaivattomuuden takia silti varaamaan liput, kun vaihtoehtoina olisi ollut ajaa joko Ruotsin ja Tanskan kautta tai sitten Baltian maiden ja koko Saksan läpi. Sen kun vain ajat laivaan ja yrität keksiä itsellesi tekemistä seuraavaksi vuorokaudeksi. Ruokaa rahtilaivalta saa, mutta muita aktiviteettejä siellä ei sitten olekaan. Pieni kuntosali ja hikinen sauna kämyisessä nurkassa, lasten leikkikoloa unohtamatta. Travemündessä olin kello 21 paikallista aikaa (eli klo 22 Suomessa), josta ajettavana oli vielä noin 450km, täällä tuon matkan taittaa vajaassa neljässä tunnissa kunhan säät suosivat. Kahden aikaan yöllä olin perillä ja uni maittoi.

 

Mun tuleva työdiili kuulostaa oikein kivalta, innolla odotan että se lähtee toden teolla käyntiin. Mitään en julista kuitenkaan vielä varmaksi, päivä kerrallaan. Kohtuu paljon mun pitäisi päästä kuitenkin myös ratsastamaan ja näkemään isojakin kisoje, jeejee :) Oon nähnyt jo jonkun verran vanhoja kavereita ja työ on sitä mistä tykkään, en vaan olla muuta kuin tyytyväinen.

Näkymää uudesta kodista, saksalainen asuinalue

Taas mennään, tuu mukaan!

Moi kaikille! Kaikkeen sitä on taas pakko ryhtyä. Jo yli vuoden päivät olen pyöritellyt mielessäni ajatusta omasta blogista, mutta ikinä aiemmin en ole saanut mitään aikaiseksi eikä mielenkiintoa ole ollut tarpeeksi. Nyt otan kuitenkin haasteen vastaan, katsotaan miten tän naisen käy blogimaailman viidakossa.

Blogiin kirjoitan työstäni hevosten parissa Saksassa. Elokuun alussa 2012 kiipesin matkalaukkuni kanssa lentokoneeseen ja aloitin hevosenhoitajan työt uudessa, vieraassa maassa. Reilun 10 kuukauden kuluttua sanoin itseni irti vanhasta työstäni, ja palasin kimpsut ja kampsut mukanani Suomeen lomailemaan. Tarkoitus oli kuitenkin palata loppukesästä takaisin Saksanmaalle tekemään heppahommia jollekin toiselle työnantajalle. Nyt uusi työpaikka on tiedossa, tavarat jälleen pakattuina ja auton nokka kääntymässä pikkuhiljaa kohti Helsinkiä - tästä alkaa mun toinen osa suuresta, villistä ja vauhdikkaasta seikkailusta Saksaan. Tuleva työni on enemmän tai vähemmän ratsastavan hevosenhoitajan hommaa, ja siinä sivussa mun pitäisi ilmeisesti toimia vielä jonkinlaisena sihteeri-tätinäkin. Varmaksi en osaa vielä sanoa kuinka paljon tulen ratsastamaan ja kuinka suuren vastuun joudun tallista ottamaan, se on kuitenkin selvää, että välillä teen tallia myös yksin.

Näkymää tulevalta työpaikalta

 Entä millaista blogia haluat lukea, millaista blogia pystyn kirjoittamaan? Jos haluat lukea koruttomia kertomuksia heppatytön arjesta muilla mailla, niin niitä löytyy. Vuoden heppahommia tehneenä ja uuden pomon ennestään tuntevana osaan jo vähän hahmotella mielessäni mitä tulevaisuus tuo tullessaan.  Pyrin kirjoittamaan blogia mahdollisimman totuudenmukaisesti ja varmaa on, ettei jokainen päivä tule olemaan minulle helppo - surkeatkin ajatukset tulevat esille kuitenkin tänne bloginkin puolelle. Jaan ilot ja surut, onnistumiset, tippumiset, karanneet hevoset, voitot ja mustuneet varpaat kanssanne. Tottakai työni on ihanaa ja nautin siitä, mutta ihan aina se ei ole mitään satukirjamateriaalia ja pienen kymmenkesäisen heppatytön haavelmaa. Jos en onnistu lyttäämään kaikkien suunnitelmia ja omassa mielessäsi on ajatuksena lähteä joskus vastaavanlaiselle reissulle, löydät täältä varmasti paljon neuvoja ja ihan tavan käytännön vinkkejä mietiskeltäväksi. Toivepostauksia voi ehdottaa ja kysyäkin saa, vastailen mielelläni! Hienoja ulkoasuja ja loistokkaita bannereita et tältä sivulta löydä ja syykin on vallan yksinkertainen - liian tyhmä kirjoittaja, mä en vaan osaa... Kuvia nähtäväksesi tulee toivottavasti paljon, videoita ei varmaan juurikaan. Myönnettäköön, että olen vähän laiska kuvaaja, mutta olen yrittänyt nyt kovasti petrata ja kesän aikana olen saanut kuvia näppäillyksi yllättävänkin hyvin. Yritän parhaani myös jatkossa!

Tervetuloa mukaan heppatytön saksalaiseen arkeen!