Huikee viikonloppu!

Mun koko viikonloppu oli niin kiva, ettei voi kun odotella seuraavaa yhtä hauskaa. Perjantaina illalla istuttiin tallilla tyttöjen kanssa syöden pitsaa ja pitäen hauskaa porukalla. Se on ihanaa kun voi olla tosi kivaa kuitenkaan varsinaisesti tekemättä mitään, jutellen vaan niitä näitä - tarvii vain hyvät kaverit ympärilleen jaa nauru on taattu.

 

Lauantaina tein tallia kaikessa rauhassa ja kävin kisoissakin seuraneitinä. Iltapäivällä/alkuillasta katsottiin tallilla telkkarista Schalken jalispeliä talliporukalla ja hävisivät rumasti, Schaaaalke null vier, niin kuin tapana on lauleskella. Itsehän en sitten tykkää jalkapallosta piirun vertaa enkä ymmärräkään siitä mitään, mutta täällä sitä on ihan kivakin katsoa porukalla. Nää ihmiset on niin totaalisen hulluja yhdestä pelistä, että tunnelmaan pääsee väkisinkin. Kerran käytiin katsomassa kaverin kanssa peliä ihan paikanpäällä stadionilla 60 000 muun fanin joukossa, tää oli niin hienoa! Pelin jälkeen kävin kotona laittamassa itseni valmiiksi illan rientoihin, ja sen jälkeen suunnattiin kahden kaverini kanssa baariin. Banaani mukana pääsi ilmaiseksi sisään ja baarissa (tai discossa, niin kuin täällä on tapana sanoa) oli kaksi minion-hahmoa (isoja, ihminen sisällä) elokuvasta Itse Ilkimys. Musiikkina soi aina välillä minionien Banana Song ja porukka pärräsi puhallettavilla vapputorvillaan asiaan kuuluvasti. Saksalaiset..

 

Vielä turvallisesti jalat maassa

Sunnuntaina tein vaan aamupäivän työt ja mun varsinaiselta pomolta mulla olikin vapaa. Lähdin taas kaverin kanssa pitämään kivaa. Ensiksi käytiin syömässä jotain aamupalan jatkeeksi ja sitten mentiin Kletterwaldiin kiipeilemään. Siitä lähtien, kun ensimmäisen kerran huomasin apinarata-rakennelmat, oon halunnut mennä sinne. Kletterwald on siis iso, puihin rakennettu rataverkosto, jonne pääsee kiipeilemään. Ratoja on eri vaikeusasteisia ja eri korkeuksissa, ylimmät 14 metrin korkeudessa. Tehtävät eivät olleet mitenkään kamalan vaikeita, mutta osa tietysti vähän jännätti ja välillä joutui vähän käyttämään aivojakin. Kokonaiset kaksi tuntia vietettiin metsässä ja meillä oli niin kivaa! Kletterwaldin jälkeen käytiin uudestaan syömässä vaikkei mun ollut enää edes nälkä, tällä kertaa dönerit. Döner on tuttu saksalainen pikaruoka, pitaleivän välissä tavallisesti kebab-lihaa, erilaisia vihanneksia sekä kastiketta. Nam :) Dönerin jälkeen käytiin tottakai vielä jätskillä, sitähän voi syödä aina! Baari-yön ja aktiviteetteja täynnä olevan päivän jälkeen uni maittoi kummasti ja nukahdinkin jo ennen yhdeksää kirjan ääreen.

Viel Spaß!

Keskittyneenä

Tyylillä



Allekirjoittaneen tyylinäyte

Piiitkä flying fox

 

Kuulumisia

Pahoitteluni pitkästä postaustauosta, mutta täälä kaikki on sujunut varsin tavalliseen tapaan enkä oikein ole saanut mitään erikoisempaa postausta aikaiseksi. Suunnitelmissani on kuitenkin kirjoittaa mm. Saksan hevoskulttuurista, hevosten varustamisesta / suosituista ja laadukkaista varusteista, tallimiljööstä, mun omasta hevoshistoriasta, siitä kuinka päädyin tänne jne. - kirjoittaa jotain muutakin päiväkirjamallista poikkeavaa.

Ylimääräistä enegriaa pursuava Lee Pocco on ollut tänään ja eilen ihan tavattoman ihana! Maanataina kipusin sen kyytiin ja menin koulumaneesiin, jossa oli ennestään 2 hevosta. Normaalisti fresh mutta täysin fiksu LP päätti sitten tiputtaa viimeisenkin ruuvin päästänsä ja muuttui ihan villivarsaksi. Toisia hevosia ei ollut mahdollista ohittaa vaan ruuna päätti vetää liinat kiinni, kääntyä takasten kautta ympäri ja poistua paikalta. Myös ihmiset ja kaikki muukin irtaimisto oli pelottavaa, ratsastamisesta ei tullut yhtään mitään kun norsu vaan sinkoili paikasta toiseen puoliksi paniikissa. Päätin sitten laittaa kaviokkaan liinan päähän ja liinasin sitä reippaasti n. 15min. Ensimmäiset 10 minuuttiahan se juoksi ja perse lensi, sen jälkeen rauhoittui vähän. Ei muuta kuin liinaringistä takaisin maneesiin ja selkään. Nyt Lee Pocco meni jo aivan nätisti, oli tuttuun tapaan vähän meneväistä mallia muttei kuitenkaan enää sätky. Eilen kiipesin innosta pomppien (lue: mielenkiinnolla tulevaa tappelua odottaen) uudestaan ruunan kyytiin, suoraa tallista kuten tavallisestikin. Hevonen oli kuitenkin ihan täysin relax, pystyin ratsastamaan melko pitkällä kaulalla täysin no problem (yleensä LP vaan vetää itsensä täysin kasaan kun sitä on pakko pitää ettei juoksisi) ja jopa laukkaamaan pitkät sivut suoralla hevosella. Tiedän, kuulostaa hullulta, mutta ennen laukkasin hevosta vain ympyröillä ja pitkällä sivulla melko vahvassa sulkutaivutuksessa nenä tiukasti seinällä, ja jarrutellen melko paljon jatkuvasti. Mun pomo oli myös tallilla ja katsottuaan mun koulutreeniä totesi, että sehän näyttää ihan tosi rennolta, hypätään vähän! Joo hevonen oli tosi kiva, mutta ajattelin ettei hyppäämisestä tule siltikään muuta kuin ruumiita. Mitä vielä! Hypättiin kohtuu paljonkin, eikä Lee Pocco siepannut missään välissä! Sain tuotua sen rauhassa eikä me viipotettu esteen jälkeenkään. Olin niiiin yllättynyt ja tyytyväinen, hieno poika! Tänäänkin se oli aivan mahtava - laukat ja ihan kaikki toimi vaikka ilman ohjaa, mä vaan ratsastin, nauroin ääneen ja taputin hevosta molemmin käsin (laukassa pitkällä sivulla ilman tuntumaa!) :D Päivä oli kyllä pelastettu tämän ratsastuskerran ansiosta, mulle jäi aivan mielettömän hyvä mieli enkä vieläkään voi käsittää, kuinka hevonen on voinut muuttua noin paljon, viikko sitten se oli vielä ihan kamala. Kai mä sitten oon tehnyt jotain oikeinkin sen kanssa.

Eilen olin Treasuren kanssa kouluvalmennuksessa ja oli kyllä tehokas tunti. Treasure on aika vahva ja jäykkä hevonen, joka on hyvin harvoin täysin rento, ja sitä ratsastetaankin erittäin paljon gramaaneilla. Lopuksi saatiin hevonen hyvin läpi niskastaan molemmin päin ja myös siirtymisiin vähän lisää ryhtiä.

Meillä on myös vähäinen hevoskanta vaihtunut hieman. Luottoponi-Landor lähti (nyyhkis.. ) ja tilalle tuli racehorse :D Pomon nuori täykkäri-tamma Belong To Me on juossut muutaman kisan huonoilla tuloksilla (ensiksi ei halunnut mennä lähtökarsinaan ja sitten ei tullut sieltä enää pois) ja on nyt mulla ratsastettavana. Aiemminkin se on ollut ratsuhommissa mukana, mutta koko pitkän kesän nainen on viettänyt pellossa, eikä tiedä ratsu-jutuista oikeastaan mitään. Eilen liinasin tamman alle ja kiipesin sitten päästäpitäjän avustuksella kyytiin. Ratsastajaa tuo ei kummeksunut, mutta takaa se oli erittäin kevyt. Laukka-avut se osaa muttei muuta,  ja olo oli kuin pukittavan puuhevosen kyydissä. Tänään liinasin tamman gramaaneilla, ja virityksiä kiinnittäessäni ajattelin, että jätän aluksi tosi löysälle kun en tiedä mitä hermokimppu siitä tykkää, kun ei saa enää liikuteltua naamaansa vapaasti. Melkein olemattomista gramaaneista huolimatta bitch päätti keulia ympäri, kivuta takaisin jaloilleen ja tehdä samat temput uudestaan. Molemmat säästyivät silti koltuitta ja sain lopulta tamman liinatuksi, vaikken kylläkään ihan toivotulla tavalla - olisin halunnut gramaaneista vähän apua saadakseni selkää joustavammaksi, takaa aktiivisemmaksi ja myös naamaa alas, mutta hyvin vähän sain hevosesta irti. Ei muuta kuin huomista päivää odotellessa ja paljon liinassa pyörittämistä gramaanein tavallisen ratsastuksen ohessa.

Pullaa, jätskiä, ratsastusta, lisää pullaa ja villihevosia

Maanantaina oli mun synttäripäivä ja koko päivä meni kyllä niin hyvin, ettei parempaa olis voinut toivoakaan. Aurinko paistoi, radiosta soi hyvää musiikkia (ja tarpeeksi kovalla ;)  ja totesin, että mulla on aivan ihana työ. Mä vaan ratsastin ja hymyilin, mun hepat oli ihania ja elämä kunnossa. Estemaneesin radio oli iskussa ja saattoi sitä välillä jopa laulaa mukana samalla, kun ratsasteli suupielet korvissa menemään toimivilla kopukoilla. Mun lounastauolla kävin jätskibaarissa jätskillä, ja jo viime kesänä totesin, että täältä saa maailman parhaat jäätelöannokset! Voisin käydä tuolla vaikka joka päivä, vielä kun annokset eivät ole kalliitakaan. Ja valinnanvaraa on niin paljon, että pitäisikin käydä joka päivä, että tulisi kaikki testattua läpi. Heh, siinä saavutusta tälle syksylle ennen kuin pulju sulkee ovensa.. :) Synttäripullatkin tuli syötyä moneen kertaan ja illalla käytiin vielä kaverin kanssa kahvila-ravintolassa syömässä, terveellistä tämä elämä.

 

Tää vaan on ihan parasta <3 Keksin söin jo :)

 

Tänään kaikki hevoset ovat olleet ihan harvinaisen fresh. Jo yhden työkaverinkin kanssa ihmeteltiin, että missä vika, kun kaikki kopot menevät koneeseen kahdella jalalla ja takaisin talliin pää viidentenä, ratsastettaessa nousee joko etupää taikka perse ja tarhoissa vedetään rallia mahanalus jalkoja täynnä. Seitsemästä ratsastamastani hevosesta kolme tarjosi mielenvirikettä satulaan esittämällä kukin näkemyksensä mukaan sekoituksen rodeosta ja korkeasta koulusta, loput tyytyivät puhisemaan nurkissa.  Kerran kävi jo mielessä, että nyt kyllä jättää kuski istuimensa ja hetki sitten alla ollut kulkupeli jatkaa vinkuen ja loikkien matkaansa, mutta onneksi sain itseni pysymään korkeuksissa ja hevosen taas kohtapian ruodussa. Muidenkin ratsut sinkoili ja sätki, välillä tuntui että maneesit ovat täynnä eri suuntiin pomppivia hevosia ja kyydissä sinnitteleviä sekä muita sätkyjä väisteleviä ratsastajia. Eipähän tarvinut ratsastaa ihan kamalasti jalalla eteen, kun tahmeimmatkin kulkivat oma-aloitteisesti turhia patistamatta. Nykyään mulla on omia ratsastettavia yleensä neljä, maanantaisin ja keskiviikkoisin viisi + 1-3 hevosta tälle aamupäivän pomolle kuutena päivänä viikossa. Kilometrejä satulassa tulee siis ihan kiitettävästi, parhaillaan kun menee kahdeksan kopoa päivän aikana.

Kesä

Täällä kesä jatkuu jatkumistaan, toivottavasti vielä ainakin syyskuun loppuun. En voi muuta kuin kauhulla odottaa tulevaa talvea ja nauttia ihan täysillä näistä ihanista päivistä ja lämmöstä. Kieltämättä ratsastaminen on aavistuksen hikistä hommaa kun jo seistessään kaikki rojut päällä on liian kuuma, ja kunnon lenkin jälkeen onkin sitten hieman housuun kustu-olo ja saappaissa ainakin 200 astetta lämmintä. Polvipaikkahousut ovat kyllä omiaan näille helteille, vielä kun saisi kiedottua jalkansa jotenkin vähemmän tukalasti.  Hevosetkin saavat suihkun lähes poikkeuksetta joka ratsikeikan jälkeen, ja melkeinpä toisen mokoman ylämäkikävelykonetreenin (sallikaa kirjoitusvirhe, mulla ei hajuakaan laitetaanko väliä tai väliviivaa, olkoon siis noin) päätteeksi. Itsekin tekisi mieli päästä suihkuun viimeistään toisen hevosen jälkeen, muttei auta kuin kiivetä sinnikkäästi viidennen ja kuudennenkin kopon kyytiin, että saa hommat joskus päätökseenkin.

6.9.2013, parhaimmillaan +31 astetta, kelpaa!

Arki luistaa eikä mitään erikoista ole oikeastaan tapahtunut. Torstaina ja perjantaina  pääsin taas hyppäämään. Torstaina ison ja omin jaloin liikkuvan Treasuren kanssa pieniä teitä, ja sitten perjantaina vakiponi-Landorin kanssa rataa. Perjantai ei ollut mun päivä sitten yhtään. Ensin oli kiire, sitten sain kaviosta päähäni, hevoset olivat tyhmiä koneessa, puhkesi järjetön myrsky ja lopulta tuli ratsastettua, itkettyä ja ratsastettua taas. Hyppytreeneissä tuntui vain ettei mikään onnistunut, ei ollut energiaa ratsastaa ratoja ja tehtäviä toisensa perään ja outo tuska ja ahdistus painoi mieltä. Seuraavankin hevosen kanssa tappelin vielä yksin estemaneesin nurkassa yrittäen ratsastaa koulua ilman puoliksikaan kelpaavaa tulosta, mutta onneksi illalla oli jo taas hyvä mieli, kohti seuraavaa päivää. Lauantaina olin töiden jälkeen kuskina ja apukäsinä kisoissa yhdelle ratsukolle, helppo homma ja rento päivä. Illalla lähdettiin vielä hyvän kaverin kanssa viihteelle katsastamaan nuorten hevosten SM-kisojen bilepuolta. Hauskaahan meillä oli ihan valtavasti ja vanha tiimi oli taas vihdoin tuttuun tapaan koossa pitämässä kivaa. Täällä on aivan normaalia järjestää huippuhyvät kekkerit maneesiin taikka isoon telttaan jonnekin pellolle, eikä tälläkään kertaa ratsastajabileet tuottaneet pettymystä, ne on melkein aina hyviä ja väkeä riittää! Sunnuntain alkuperäinen suunnitelma oli taas lähteä hyppäämään kisat, joka meni kuitenkin sitten puihin kovien maksujen vuoksi. Näillä näkymin starttaan seuraavan kerran 3 tai 4 luokkaa lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna, sitä ennen treeniä, treeniä, kovasti treeniä. Mun sunnuntai menikin sitten oikein leppoisasti 2 hevosta ratsastaen ja voi että kun molemmat olikin kivoja, varsinkin poni <3.

Aloha Heja He! Bundeschampionaatin partyt - tyhmät saksalaiset istuvat lattialle jonoiksi tietyn kappaleen ajaksi, parhaimmillaan siellä istuu lähes kaikki soutamassa. Kamera ei pystynyt parempaan, sori..

 

Steil - jjaiks!

Viime viikonloppunakin olimme sekä lauantaina, että sunnuntaina liikenteessä. Vartin ajomatkan päässä järjestettiin hyppykarkelot nurmella, jonne suuntasimme lauantaina vain yhden ratsukon, ja sunnuntaina 4 ratsukon voimin. Nurmikisat on sinänsä joo jalo ja kaunis ajatus, mutta ite en vaan niistä tykkää. Kipeitä käsiä, harmaita hiuksia ja paljon turhaa vaivaa hokkien takia.

 

Sunnuntaina olikin hetki, jota en ole ikinä osannut ajatella pienessä mielessäni edes mahdolliseksi. Mä hyppäsin kisat täällä Saksassa! Kyllä - minä, joka ei ole viimeiseen vuoteen paljoakaan ratsastanut. Minä, joka ei ole kisannut satunnaisia pieniä Suomen käpykisoja enempää. Minä, joka vielä pari vuotta sitten ratsastin vanhalla ravurilla ja pienillä poneilla pitkin metsiä otsalamppu päässä. Mun pomo on nyt vakaasti päättänyt tehdä musta ratsastajan. Mitäs sitä sitten aikailemaan, nostetaan apina puuhun ja ei muuta kuin ratoja alle. Useampia kisahevosiakin on jo ilmeisesti tiedossa, kotiutuvat pikkuhiljaa. Kisatilanne on mulle viimeisen vuoden ajalta onneksi jo niin läpituttu, ettei ratsastajanakaan se oikeastaan kummastuttanut, enkä ihme kyllä jännännytkään oikeastaan. Radalla mä en saanut itselleni oikeen missään vaiheessa sellaista hyvää fiilistä, ja kun ratsastin pois, olin ihan varma että koko rundi oli ollut ihan järkyttävä. Hyväksi ekaksi kisaksi sitä silti kehuivat vaikka vähän turhaa kiersinkin kaikki nurkat läpi. Radalla oli vain tunne ettei poni käänny, vaikka totuushan taitaa olla että kaikessa järkytyksessäni en muistanut sitä edes kääntää kun vain puoliteholla. Myöhemmin näin radasta videon ja meno kieltämättä kyllä näytti paremmalta miltä tuntui. No, pääasia että selvisin kunnialla loppuun, muistin radan ja vähän  jopa ratsastaakin. Kotiin vietäväksi 3. sija ja tuttuun suomalaiseen tapaan valkoinen ruusuke. Nyt menin vielä ilmeisestikin jonkin seuraluokan tyylisen kisan ilman kunnon kisalupia, mutta huomenna saan Saksan liitolta kansalliset luvat ja sitten voin osallistua ihan tavan karkeloihinkin. Mun piti lähettää myös SRL:lle lappu, jonka Suomen liitto leimasi ja Suomen suostumuksella pystyn sitten saamaan luvat tänne Saksaan.

Lähtölistaa, suomi-värit edustettuna!

Ja tulosta

Maanantaina aloitin työt myös toiselle työnantajalle. Nyt teen aamusta puoli päivää klo 8-12 samassa tallipihassa vaikuttavalle miehelle. Yksi työntekijä hajotti kätensä hevosen kanssa ja on nyt 8 viikkoa sairaslomalla, jota sitten tuurailen syyskuun loppuun ainakin. Tälle pomolle olen yleensä ratsastanut 2 hevosta, siivonnut vähän tallia (huom. tosi vähän ja huonosti, lähinnä siis kiskon purut reunoilta takaisin keskelle, mut tapetaan jos siivoan purukarsinat Suomen malliin), hoitanut kävelykoneen ja liinannut hevosia jos on jäänyt aikaa. Puolen päivän tienoilla yleensä pidän pienen lounastauon ja omieni kanssa pyrin aloittamaan siinä 13 aikaan.

Tässä kaikki mitä lähti kuudesta karsinasta. Aika karmeetahan toi on, mutta täälä vaan on tyylinä lisätä puhdasta päälle ja tyhjätä koko homma sitten kerralla..

Tänään mun piti mennä kouluvalmennukseen, mutta poni olikin pipi ja tunti jäi välistä, muut hevoset olin jo ratsastanut aiemmin päivällä. Näytti vähän siltä että toinen takapolvi jäi lukkoon, liikkuessaanhan tuo meni aivan sulavasti, mutta pienestäkin pysähdyksestä ja välillä tiukasta käännöksestä taas vaikeasti liikkeelle. Kyseisellä hevosella on ollut samaa ennenkin aina silloin tällöin, mutta hevosta ja sen sairaushistoriaa vielä kunnolla tuntematta en viitsinyt sitä enempää liikutella. Mun pomo saa sen todeta käyttökelpoiseksi ennen kuin kiipeän taas kyytiin. Sen verran arvokkaista kintuista kuitenkin puhutaan, että näiden kanssa tulee olemaan väkisinkin hieman varovaisempi, vaivaista en halua liikutella ellei käsky käy. Meidän oma kävely-/juoksumattokin on rikki ja yhdellä toisella hevosella on ilmeisesti jokin allerginen reaktio, karvat vaan pölisee ja iho paistaa kun vähän rapsuttaa saven kaltaisella aineella hoidetusta kohdasta. Kaikki epäonni vaan aina kertyy samalle päivälle, great....

Ratsastusta, hyppelöitä ja hauskanpitoa

Maanantaina illalla oltiin talliporukalla läheisessä pikkukaupungissa, jossa järjestettiin Kirmes. Mun on hyvin vaikea kuvailla mikä tapahtuma oikein oli, mutta jotain tivolin ja markkinoiden väliltä. Alue oli aika iso ja ihmisiä todella paljon, kymmeniä erilaisia ruoka- ja juomakojuja, pallonheittopisteitä, monopolia, ammuntaa, voimailupelejä sun muita aktiviteetteja. Alueella oli myös erilaisia huvipuistolaitteita possujunasta ihan vaativimpaankin menoon. Syötiin hyvin  ja pidettiin hauskaa.

Huvivempaimia ja viisovat sormet, jotka kävelivät kuvaan kriittisellä hetkellä

Valkosuklaalla kuorrutettuja tuoreita mansikoita, nam!

Astetta isompi monopoli-peli

Meillähän seisoo tällä hetkellä tallissa hurjat 5 hevosta, joten tallihommia ei ole ihan kamalasti. Näistä 2 on mun ratsastettavia ja joinakin päivinä saatan satunnaisesti pärrätä muillakin. 6-vuotias pikkusievä holstein Landor on vähän tuupattavaa mallia, mutta muuten oikein kiva - ratsastaa saa mutta ruuna kyllä sitten toimiikin. 7-vuotias Lee Pocco on myöskin holsti-ruuna, vaikka pään  kokoa voisi verrata isoon suomenhevoseen. Kuuma, vahva, sählä ja umpivaikea hevonen ratsastaa, oon tyytyväinen jos joskus opin tykkäämään tästä ja löytämään oikeat napit hevosen ratsastamiseen. Tänään se oli ihme kyllä aika kiva, toivottavasti ei huomenna  kahta kauheampi.

LP valmiina lenkille

Keskiviikkona käytiin hyppäämässä L nurmella. Mun pomolla on tallista muutaman kilometrin päässä oma, vanha talli, jossa ei pidä enää hevosia kuin ihan silloin tällöin. Täällä on vaan meidän käytössä oleva, aivan tosi hieno nurmikenttä ja pohja ihan super. Poni oli tuttavalliseen tapaan taas vähän puskettava, mutta loppuun varsinkin sain siitä riittävästi irti ja hyppelöt meni kyllä kokonaisuudessaan tosi kivasti. LP:n hyppäsin eilen kotona vähän vähemmän mallikkaasti, siinä on kyllä niin paljon hevosta ettei mitään. Tällä hetkellä molemmissa nimettömissä on rakot rakkojenkin päällä, selkä ja hartiat sanoo voivoi, muutkin lihakset valittaa, muutama mustelma koristaa käsivarsia ja mitäs vielä. Tänään hyppäsin luottoponi-Landorin uudestaan ja onnistuin tippumaankin kyydistä. Ihan täysin oma vika, mitäs ratsastin niin huonosti. Viimeisen vuoden hyvin vähän ratsastaneelle kropalle viimeinen viikko on ollut kohtuu raaka, ei muuta kuin hammasta purren ja sormet teipattuina seuraavaan päivään.

Tänään olikin muuten pulla-perjantai! Meille tallille tulee joka perjantai leipomon myymäläauto, josta saa ostaa erilaisia leivonnaisia, leipiä, suklaata ym. ym. varsinkin edulliseen hintaan. Mun perjantait on aina pelastettu tän pulla-auton ansiosta ja odotus alkaa olla kova aina kolmen jälkeen (auto tulee klo 15-16). Ne vaan on niin hyviä, ei voi vastustaa kun eivät ole hinnallakaan pilattu!

Nam! Lemppari, ylihyvä-pulla onkin jo kädessä puoliksi syötynä

Keskiviikkona sattui kuvaaja paikalle ja sain päivältä videomateriaaliakin. Älkää järkyttykö liiaksi, näillä mennään vielä tällä hetkellä ja paljon on korjattavaa, mutta toivottavasti suunta on eteenpäin.

 

 

 

 

 

 

 

 

CSI*** Verbier

Takana liikaa kilometrejä, toivon etsimistä ja suoranaista vitutusta. Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä. Viimein onnellisena takaisin kotona ja oi pojat, kun oli taas reissua kerrakseen. Ehdottomasti uskomattomimmat kisat missä olen ikinä ollut, eikä vastaan tule varmaan ihan heti toisia samanlaisia. Huh huh.. Koko kisareissu oli ihan fiasko, kisapaikka järjetön eikä onnikaan ollut meidän puolella. Tästä vaatii aikaa toipua ja pidän kyllä visusti huolen, etten ole jatkossa kyseisten hyppykekkereitten aikana enää ikinä maisemissa. Ei ikinä enää Verbieriin, edes lomalle.

 

Mun osalta matka siis alkoi maanantaina 19.8. Muutaman tunnin tallihommien (kävelykone + ratsastus) jälkeen ajoin yhden hevosen kanssa parisensataa kilometriä tuttujen tallille. Matka meni hyvin ja loppuaikana sain nauttia kauniista mäkisistä maisemista, täällä Borkenissahan ei ole mitään muuta kuin lakiaa - no onpahan kotoista ainakin :) Perillä olin hyvissä ajoin eikä mun tarvinut enää auttaa tallissakaan, niin kolmen jälkeen kävin pikapikaa kaupassa ja vedin loppupäivän lonkkaa. Seuraavana päivänä oltiin vielä aamupäivä tallissa, ratsastin kivan 7-vuotiaan tamman, joka lähti myös Sveitsiin mukaan, ja auttelin siellä sun täällä kisahevosia pesten ja muuta puuhaten. Puolilta päivin oltiinkin valmiita ja menin suihkun kautta nukkumaan. Muutamia tunteja sainkin nukuttua, kunnes 23 aikaan nousin ja heittelin tavarani rekkaan. Vähän ennen puolta yötä treffattiin toisen hoitajan kanssa, laitettiin hevosille sukat jalkaan (näin yksi hevosista tietämätön turisti ihmetteli) ja muutenkin kuljetuskuntoon, pakattiin kopukat autoon ja ei kun matkaan. Kello näytti 0.30.

 

Suunnitelmien mukaan saavuimme Sveitsin rajalle kello 7 keskiviikkoaamuna. Väsytti, vaikka onneksi pystyimme ajamaan vuoroissa ja livingin puolella saa ihan hyvin nukuttuakin. Sveitsiin ei ole ihan yksinkertaista reissata hevosten kanssa, vaan kaikki passit ym. on oltava kunnossa sekä jokaiselta hevoselta vaaditaan vielä tuore eläinlääkärin todistus siitä, että eläin on kuljetuskelpoinen. Ajateltiin toisen groomin kanssa, että selvitään rajalta pois 30-45 minuutissa, oltaisiinkin selvitty. Hän meni virastoon selvittämään toimistohommat ja mä tarkastin hevoset, kaikki oli okei. Reilun tunnin päästä selvisi, että meidän rekka (ja paljon muitakin hepparekkoja) syynätään läpi. Siinähän syynäsivät ja purkivatkit sitten joka ikisen loimilaatikon, kisakaapin ja kaikki pienimmätkin säilytyslokerikot. Hevosetkin tunnistettiin. Kahden tunnin jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa. Sveitsin läpi ajoimme jonkun kolmisen tuntia(?), viimeiset 20km ehkä 20km/h vauhtia ylös mitä hulluinta tietä. Kisathan oli siis järjestetty vuoren rinteeseen 1500m korkeuteen, siinä oli rekassa taittelemista piskuisella mutkatiellä. Meidän kulkupeli ei onneksi ollut mikään ihan mahdottoman kokoinen, sillä isoimmat rekat koppeineen (eli peräkärryineen, ei mikään kahden hevosen traikku vaan 3-4 hevosta + living) eivät mahtuneet kaikista kurveista edes kääntymään ensimmäisella yrittämällä, vaan niitä piti taitella edes takas useammankin  kerran. Tässä vaiheessa jo meinasi loppua usko siitä, että mihinkähän ollaan menossa.

 

Viimeiset mutkat, kivaa oli!!

No, kulkupeli kesti ja päästiin perille - mutta mihin parkkeerata rekka? Osa autoista oli kadunvarressa ja loput ohjailtiin parkkipaikoille ympäri kylää. Meillekin tuli matkaa rekalta talliin lähemmäs puoli kilometriä, mennessä jyrkkään ylämäkeen ja tullessa samaista vuorenrinnettä alas. Hevoset meidän piti taluttaa pitkin keskustan katuja autojen, koneiden ja ihmisten seassa, ja tavaratkin oli saatava ylös jollain konstilla. Paikalla oli yksi mönkiä pikkuruisella peräkärryllä varustettuna, voitte vaan arvata kauanko saimme sitä odottaa kaikkien muittenkin tulijoitten joukossa, eikä käsipelillä ollut mitään mahdollisuutta tavaroita raijata. Hikisinä ja epätodellisen olon omaavina saimme lopulta kaikki tavarat talliin ja homma rupesi sujumaan jo vähän paremmin. Kisojen aikana asiat toimi ihan jees, ainoa huono puoli oli se, että rekka oli tosi kaukana eikä kunnon käsikävelyaluetta ollut. Myöskään luokkien aikana ei saanut ratsastaa muita hevosia verryttelyssä, ja toiselle pienelle kentälle mahtui yhtä aikaa vain muutama hevonen, ja tämäkin kenttä oli välillä suljettu ratsastustuntien takia. Vet check oli järjestetty huonoon paikkaan ja kanslia oli hidas. Lisäksi kisat olivat ihan törkeän kalliit.

 

Säät olivat ihan suosiolliset lauantaihin asti ja hevoset hyppäsivät kivasti, mutta joka ikisestä luokasta ennen sunnuntain viimeisenä ratsastettavaa GP:tä tuli yksi pudotus. Perjantaina hypättiin six-baria myöskin ihan kelpo tuloksella. Mikä vikana, tää ei oo enää ollenkaan normaalia. Onnea ei ollut matkassa sitten yhtään. Lauantaina tuli aikalailla koko päivään vettä, ja kaikki talliteltan katolta tuleva vesi valui meidän karsinoiden alta käytävälle sekä vastapäisiin karsinoihin kastellen kaiken, käytävälläkin oli parhaimmillaan useampi sentti vettä. Olkea lapattiin seinille sekä karsinoihin niin, että hevoset pääsivät melkein kävellen naapurin puolelle, mutta silti kaikki oli vaan märkää ja meidän yksi ainoa purukarsina olikin aivan jäätävässä kunnossa. Sunnuntaina yksi hevosistamme ontui luokan jälkeen aluksi pahastikin, vaikka onneksi parani paljon muutamissa tunneissa. Mitään varmaa diagnoosia jalasta ei tehty, jatkoa seuraten muttei pitäisi olla mitenkään paha kuitenkaan. Ratsastajan perheen koiraa purtiin pahasti ja sekin joutui tikattavaksi. Meiltä yritettiin vedättää rahaa kisojen puolesta inttämällä, ettei ennen lähtöä Saksassa tehdyt ell-todistukset enää kelpaa vaan tarvimme uudet (normaalisti todistukset voimassa 10 päivää ja nämä olivat 6 päivää vanhoja), että olimme ostaneet purua mitä emme olleet tehneet ja muita pikkujuttuja. Näistä saimme onneksi sitten rahamme takaisin, kun lähdimme toden teolla selvittämään asiaa. Kotimatkalle lähdettiin 19.30, rajasedät olivat ihme kyllä suosiollisia ja kotona oli tarkoitus olla 5 aikaa aamulla - ajtettiin kuitenkin 3 tuntia hutiin ja oltiinkin kotona vasta kello 8. Nukuin talossa muutamia tunteja ja ennen puolta päivää lähdin ajamaan takaisin Borkeniin.

 

Mitä hyvää kisoissa sitten oli? Olihan paikka ihan tosi kaunis keskellä vuoria, mutta isojen kisojen järjestämiseen tuolla ei ole mitään järkeä. Katsomo oli myöskin (yllätys yllätys) kivasti rinteessä mahdollistaen hyvän näkymän monelle ihmiselle ja groomit oli otettu ihan hyvin huomioon antamalla meille ison kasan siruja joilla pystyimme ostamaan ruokaa. Ja sainpahan myös kolme Verbierin kisalippistä, pitääköhän niitä käyttää päällekäin yhtäaikaa vai miksi niin monta? Onneksi meillä oli sentäs huippukiva tiimi ja siinä sisällä kaikki toimi. Sushit, viinit, ravintolaillat ja kondolihissi-ajelutkin tarjottiin meille pomon puolesta :)

 

Kuvat on otettu kaikki kännykällä, pahoittelen laatua, koittakaa kestää. 

Menomatkalla, Lac Léman

Tie vie, tällöin ei vielä aavistustakaan minne

Mutkatien alusta, tuolta pohjalta lähdettiin ja ylöspäin vielä pitkälti matkaa

Ylös, ylös

Paskat, jotka olisi pitänyt kiikuttaa sinne puolen kilometrin päähän - siihen jäi.
Kuvan pointti, ihana aamu :)

Aamuinen Verbier

Lunta! Kisapaikalla onneksi ei, välillä meinas olla vähän turhankin lämmin

Katsomo-aluetta ja pikkuriikkinen tavarankuljetin

Katsomosta. Jep, kaide vähän huonosti kuvassa, mutta olkoon

Kisa-areena ja takana verryttely

Mies ja Bernhardinkoira tynnyri kaulassa, niin suloinen! :) Mies sai hyvät rahat ja koira paljon haleja lapsilta.

Tallista, meidän karsinat vasemmalla 4kpl

Six-barin alkua ja meidän vähemmän hurja ori

Verryttelystä

Six-baria verkan puolelta

Meidän rekkaparkki

Mash <3 Tää eläin syö ku sika

Sateinen Verbier

Grand Prixin palkintokekkerit, sijoituttiin!

Oheistuotteita groomeille